Outi Salonlahti: Moniäänisyyttä taiteeseen — moninaisuutta tekijöihin
Olin kuuntelemassa Helsingin Taiteiden yön yhteydessä järjestettyä keskustelua "Kenelle taide kuuluu?" 20.8. Keskustelussa keskityttiin kulttuurin rahoitukseen, mutta myös taiteen moniäänisyys nousi esiin.
Ylioppilasteatterin taiteellinen vastaava Sirpa Riuttala nosti esiin huolensa siitä, että taiteilijat saattavat jatkossa "elitistyä" yhä enemmän. Kun kulttuuriin liittyviä koulutusohjelmia lakkautetaan ammattikorkeakouluissa ja kolme korkeakoulua on yhdistetty Taideyliopistoksi, riskinä on Riuttalan mielestä moniäänisyyden katoaminen. Ovatko pian kaikki taiteen ammattilaiset saman laitoksen kasvatteja? Riuttalan puheenvuoro sai minut pohtimaan, keitä itse asiassa taide- ja kulttuurialan kouluista valmistuu — ja keitä pääsee sisään.
Monet taidekoulut ovat taloudellisessa ahdingossa. Siksi on entistäkin tärkeämpää huolehtia yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Esimerkiksi esteettömyys nähdään harmillisen usein lisäkuluna ja -työnä sen sijaan, että sitä tarkasteltaisiin yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Tällä verukkeella se voidaan sysätä sivuun ydintoiminnasta. Esteettömyys ei kuitenkaan läheskään aina tarkoita lisäkuluja, vaan se on pikemminkin toimintatapojen muutosta ja moninaisuuden huomioon ottamista kun toimintaa suunnitellaan.
Vaikka kaikki taiteen korkeakoulut olisivatkin täysin yhdenvertaisia toiminnassaan, voi jokin muu este jo aiemmin katkaista polun taiteen ammattilaiseksi. Esimerkiksi vammaisia ja siirtolaistaustaisia nuoria kannustetaan koulussa tyypillisesti "varmoille" aloille, ei siis ainakaan kulttuurialalle. Tämä vaikuttaa siihen, että hakijoissa ei välttämättä näy yhteiskunnan koko kirjo.
Britanniassa tähän on jo tartuttu. Keväällä tapasimme Gavin Watersin The London College of Communicationista. Hänen tehtävänään on "widening participation". Hän mm. rekrytoi kouluun aliedustettuja ryhmiä ja kouluttaa henkilökuntaa siitä, kuinka moninaisuutta voidaan tunnistaa ja ottaa huomioon. Britanniassa ollaan hyvin pitkällä esimerkiksi siinä, miten kerätään tilastoja opiskelijoiksi hakevista sekä työnhakijoista moninaisuuden näkökulmasta. Sen laskeminen, montako vaikkapa vammaista tai muunkielistä hakijaa oli ja moniko valittiin, ei ole Britanniassa epäkorrektia, vaan yhdenvertaisuustyötä.
Yhteiskuntamme on moninainen. Sen tulisi myös näkyä taiteessamme, kulttuurin tekijöissä ja sisällöissä. Jos näin ei ole, jotakin on pielessä.
Teksti: Outi Salonlahti / Kulttuuria kaikille -palvelu
Lisätietoja Widening participation -toiminnasta The London College of Comminicationin verkkosivuilla englanniksi.
Polku taideopiskelijaksi voi katketa monella tavalla
Taidekorkeakouluihin saattaa olla erityisen vaikeaa päästä opiskelemaan, jos kuuluu johonkin vähemmistöön. Jo matkalla pääsykokeisiin voi olla useita esteitä. Ovatko koulun verkkosivut esteettömät? Saako kokeiden ja ennakkotehtävien ohjeet ja materiaalit esteettömässä muodossa? Onko pääsykokeet järjestetty esteettömästi ja esteettömässä paikassa? Onko haku anonyymiä, esimerkiksi soittaako muusikon koulutusohjelmaan hakeva verhon takana vai valitsijoiden silmien edessä? Miten suhtaudutaan viittomakielisen hakijan tulkkiin? Epäilläänkö vammaisen hakijan työllistymismahdollisuuksia enemmän kuin muiden, ja vaikuttaako se valintaan?Monet taidekoulut ovat taloudellisessa ahdingossa. Siksi on entistäkin tärkeämpää huolehtia yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Esimerkiksi esteettömyys nähdään harmillisen usein lisäkuluna ja -työnä sen sijaan, että sitä tarkasteltaisiin yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Tällä verukkeella se voidaan sysätä sivuun ydintoiminnasta. Esteettömyys ei kuitenkaan läheskään aina tarkoita lisäkuluja, vaan se on pikemminkin toimintatapojen muutosta ja moninaisuuden huomioon ottamista kun toimintaa suunnitellaan.
Vaikka kaikki taiteen korkeakoulut olisivatkin täysin yhdenvertaisia toiminnassaan, voi jokin muu este jo aiemmin katkaista polun taiteen ammattilaiseksi. Esimerkiksi vammaisia ja siirtolaistaustaisia nuoria kannustetaan koulussa tyypillisesti "varmoille" aloille, ei siis ainakaan kulttuurialalle. Tämä vaikuttaa siihen, että hakijoissa ei välttämättä näy yhteiskunnan koko kirjo.
Britanniassa tähän on jo tartuttu. Keväällä tapasimme Gavin Watersin The London College of Communicationista. Hänen tehtävänään on "widening participation". Hän mm. rekrytoi kouluun aliedustettuja ryhmiä ja kouluttaa henkilökuntaa siitä, kuinka moninaisuutta voidaan tunnistaa ja ottaa huomioon. Britanniassa ollaan hyvin pitkällä esimerkiksi siinä, miten kerätään tilastoja opiskelijoiksi hakevista sekä työnhakijoista moninaisuuden näkökulmasta. Sen laskeminen, montako vaikkapa vammaista tai muunkielistä hakijaa oli ja moniko valittiin, ei ole Britanniassa epäkorrektia, vaan yhdenvertaisuustyötä.
Yhteiskuntamme on moninainen. Sen tulisi myös näkyä taiteessamme, kulttuurin tekijöissä ja sisällöissä. Jos näin ei ole, jotakin on pielessä.
Teksti: Outi Salonlahti / Kulttuuria kaikille -palvelu
Lisätietoja Widening participation -toiminnasta The London College of Comminicationin verkkosivuilla englanniksi.
