Petr Potchinchtchikov: Asenteista, vaikuttamisesta ja erilaisuudesta
Oletukset ja asenteet määräävät meidän kaikkien käyttäytymistämme, ne vaikuttavat meidän päätöksiimme tehdä tai olla tekemättä jotain, käydä tai olla käymättä jossain sekä puuttua tai olla puuttumatta johonkin tilanteeseen.
Koska teemme vaikuttamistyötä ja pyrimme muuttamaan kulttuurikenttää yhdenvertaisemmaksi, ovat kentällämme juuri asenteet yleisin taustatekijä. Voi ehdottaa erilaisia ratkaisuja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, voi luoda hienoja strategioita ja teettää kartoituksia, mutta loppujen lopuksi ihmisten asenteet ratkaisevat sen kuinka kaikki toteutetaan. Siis - meidän on tarkoitus omassa toiminnassamme vaikuttaa myös asenteisiin. Miten se tapahtuu?
Ensimmäinen pulma on siinä, että meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän tiedostettu arvomaailma, joka vuorostaan vaikuttaa juuri siihen, millaisista asenteista käsin ryhdymme toimimaan. Kun tarkoitus on vaikuttaa muiden asenteisiin, tarkoittaa se väistämättä sitä, että pidämme omia arvojamme ja asenteitamme ehdottomasti oikeina (tai ainakin joitakin muita oikeampina). Me siis väkisinkin asetamme oman arvomaailmamme muiden yläpuolelle ja luomme asettelun, jossa ovat vastakkain hyvät ja huonot asenteet, oikeat ja väärät arvot yms. Toki, meillä Euroopassa on hienot lait, artiklat ja asetukset, joita voimme käyttää argumentteina. Vaan tuskin se vakuuttaa kovin syvälle: jos jollakin on oma arvomaailma ja siitä johtuvat asenteet, harvoin ne muuttuvat kovin helposti korkealentoisten julistusten ja ideaalien vaikutuksesta. Moralisoiva idealismi ei voi herättää muuta kuin torjuvan vastanoton, jopa sellaisilta, jotka eivät periaatteessa ole eri mieltä.
Laskeakseni tätä pohdintaa lähemmäksi maanpintaa, tahtoisin nyt kirjoittaa erilaisuudesta, sen hyväksymisestä, kunnioittamisesta sekä omien arvojen ja asenteiden kyseenalaistamisen tärkeydestä jokapäiväisissä arkitilanteissa.
Meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän selkeät käsitykset siitä, miten täytyy toimia ihmisten keskuudessa. Nämä käsitykset voivat pohjautua oman vakaumukseen tai arvomaailmaan, mutta voivat myös olla lähestulkoon automaattisesti omaksuttuja lähiympäristöstä. Käsityksemme linjaavat käyttäytymisen normit, työtavat ja loppupäässä kaiken sen, mikä sanotaan kulttuuriksi sanan laajemmassa merkityksessä. Niiden ansiosta tiedämme millainen on hyvä työntekijä ja mikä on oikea tapa tehdä työtä, miten tulee kasvattaa lapset, miten käyttäydytään julkisissa tiloissa tai vaikkapa kerrostalossa. Näistä muodostuvat juuri ne tavat, joiden omaksumista toivotaan lausumalla "Maassa maan tavalla". Sen sanonnan todellinen merkitys on pelkistettynä siinä että arvomme, asenteemme ja käyttäytymisnormimme ovat parhaita ja ainoastaan niiden totaalinen omaksuminen ja niille alistuminen voi edistää suhteellisen vaivatonta etenemistä kyseisessä ympäristössä. Onneksi tämä lausuma herätti moneen otteeseen koko suomalaisen yhteiskunnan tasolla vilkaista keskustelua.
Mutta entä jos kyseessä on joku huomattavasti pienempi ympäristö, kuten vaikkapa oma työpaikka? Olenko minä valmis hyväksymään sen että minulle itsestään selvät tavat tehdä työtä (joita itse pidän maailman tehokkaimpina) eivät olekaan kaikkien mielestä parhaat? Tai sen, etteivät ne välttämättä sovi kaikille, koska olemme erilaisia. Olisinko valmis ajattelemaan että erilainen tapa voi tuoda kehitystä ja rikastuttaa kokonaisuutta tai jopa muuttaa sitä tehokkaammaksi? Tuskinpa olisin, ainakaan heti. Luonnollinen tapa reagoida sellaiseen on torjuminen, sillä erilaisuus häiritsee ja muodostaa uhan omille itsestään selville asenteille.
Normikriittinen ajattelu alkaa itsestään, siitä että arvioi uudelleen omasta mielestä itsestään selvät asiat. Pienissä arkitilanteissa huomaa ettei se olekaan kovin helppoa, sillä ainakaan omasta mielestäni minun arvoni, asenteeni ja tapani toimia eivät kaipa mitään tarkastelua: nehän ovat jo täydellisiä. Se on aina muiden asenteiden syy, että maailma on vino ja yhdenvertaisuus ei toteudu.
Vaan ei koskaan omien.
Vuoden kestänyt sijaisuustehtäväni Kulttuuria kaikille -palvelun moninaisuusasiantuntijana lähestyy loppupistettään, enkä tahdo lopettaa viimeistä blogikirjoitustani pessimistiseen sävyyn. Maailma muuttuu, kaikenlainen erilaisuus tekee tuloa ja jo pelkällä olemassa olollaan haastaa kaikki mahdolliset itsestään selvyydet. Toivoisin vain että erityisesti meillä, joiden vastuulla on kaikenlaiseen erilaisuuteen liittyvän huomion herättäminen, olisi riittävästi rohkeutta omien asenteiden kriittiseen tarkasteluun, sillä ilman sitä työllämme ei olisi todellista merkitystä, vaikutuksesta puhumattakaan.
Petr Potchinchtchikov,
elokuu 2014 / Kulttuuria Kaikille -palvelu
