Saavutettavuus osa taiteellista prosessia

Halu ymmärtää ihmiskuntaa laajemmin, ajoi minut noin 2 vuotta sitten Näkövammaisten Kulttuuripalvelut ry:n kuunnelmakurssille. Kurssilla näkövammaiset keskustelivat kuunnelmista ja tekivät lopuksi itse pienen teoksen. Itse toimin vapaaehtoisena avustajana ja työnkuvani oli mm. yleinen opastus tiloissa sekä ruokailussa auttaminen. Kurssin aikana oma tavoitteeni oli tutkia miten näkövammaiset suhtautuu kuunnelmiin ja itse käsikirjoituksiin.

Kurssin aikana kävin pitkiä keskusteluja muutamien näkövammaisten kanssa eriytyisesti käsikirjoittamisesta. Millaisena näkövammainen kokee kuunnelmien nykytilanteen? Kävi ilmi, että käsikirjoituksiin ei enää panosteta niin paljoa ja erikoistehosteiden käyttö jakoi vahvasti mielipiteitä. Itseäni mullistavin hetki oli se, kun eräässä kuunnelmassa kuvailtiin maisemaa ja tunnelmaa erityisesti väreillä. Mietin, että olisiko tätä voinut tehdä jotenkin muuten? Siten, että näkövammainen pääsisi samaan mielikuvaan paikasta ja tunnelmasta. Tuo hetki oli se, kun aloin itse miettimään taiteellisessa työssä enemmän sitä kohderyhmää, jolle "tuote" todennäköisesti tehdään. Myöhemmin ajattelu tuli myös tuottamiseen. En tarkoita, että kuunnelmassa olisi tehty jotenkin väärin vaan sitä, että se oli se hetki kun itse aloin ajattelemaan tekemisiäni laaja-alaisemmin.

Nyt käsikirjoitan ja ohjaan kolmea nykysirkusesitystä. Ensimmäinen niistä saa ensi-iltansa Cirko-festivaaleilla äitienpäivänä 12.5.2013 (C´ensemble - The Office). Näiden kaikkien teoksien pohjana on ollut ajatus tarinallisesta nykysirkusesityksestä. Miten sellainen rakennetaan? Suurin syy miksi lähdin käsikirjoittamaan nykysirkukseen oli se, että halusin kokeilla miten pystyn rakentamaan kuuroille soveltuvan tarinallisen esityksen. Miten pystyn kertomaan tarinan ilman dialogia? Myös musiikki on nykysirkuksessa usein suuressa roolissa, mitä jos sitä ei kuulekaan? Miten tämä kaikki muutetaan teoiksi lavalla? Miten sirkusvälineet ja -"temput" ovat osa suurempaa kokonaisuutta - tarinaa? Todella haastavia kysymyksiä, joihin uskon löytäväni vastauksen heittäytymällä tuleen. Nyt tajuan, että miksi nykysirkuksessa näkee todella vähän draamankaaren omaavia esityksiä.

Miksi nykysirkukseen kirjoitetaan niin vähän tekstejä? Suurin syy tähän on varmasti se, että kyseistä taidemuotoa ei tunneta kovin hyvin. Oikeastaan sirkuslajeja ei tunneta ja sitä miten ne voi kirjoittaa paperille. Voisiko teatteriin näytelmiä kirjoittava näytelmäkirjailija kirjoittaa nykysirkukseen? Kyllä voi! Toivottavasti joku avaa keskustelun esimerkiksi Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:ssä tai Teatterikorkeakoulussa dramaturgian koulutusohjelmassa.

Eräs ohjaaja sanoi minulle, että pilaan todennäköisesti teoksen ja kaiken luovuuden miettimällä näitä rajoittavia tekijöitä. Olen hieman eri mieltä, sillä minusta tämä avaa vain enemmän ovia ja tuo uusia tuoreita ajatuksia tekemiseeni. Halusin kertoa ajatusmaailmastani sen takia, että mielestäni mm. saavutettavuusasioita voi ottaa huomioon taiteellisen prosessin aikana. Erityisesti nykysirkuksessa.

Pääpointtini oli: Menkää ja tutustukaa erilaisiin ihmisryhmiin, sillä ne auttavat oikeasti miettimään asioita ihan uudelta kantilta. Erilaisuus on voimavara jota pitää hyödyntää kaikessa, niin taiteessa kuin urheilussa. Aina ei pidä perustaa jotain hanketta jonka puitteissa asioita tutkitaan ja tehdään puoliväkisin, vaan asioita kannattaa tehdä omasta mielenkiinnosta ja halusta kehittyä ihmisenä.

Helsingissä 17.3.2013
Antti Hanhisuanto

Tunnelmaa loi Esko Elomaa - Elämäniloa.