Wheels of Freedom -elokuva tekee paluun elokuvateattereihin Tampereella, Oulussa ja Helsingissä - erikoisnäytökset näissä kaupungeissa to 31.1. klo 17.00
Wheels of Freedom on erilainen roadmovie, jossa liikkeelle lähdetään 9 km tunnissa kulkevalla sähköpyörätuolilla. Se on elokuva unelmien tavoittelusta, siitä vaikeasta polusta joka unelmien takana usein jää onnistumistarinoiden varjoon. Elokuva kertoo oululaisen Ville Jaarannon unelmasta ajaa sähköpyörätuolillaan Oulusta Lissaboniin.
Koe elokuvanäytös kuvailutulkkauksen avulla
Lataa omaan älylaitteeseesi moviereading-sovellus, jonka avulla saat laadukkaan kuvailutulkkauksen elokuvasta teatterissa suoraan omiin kuulokkeihisi. Lataa moviereading sovelluskaupasta älylaitteelle etukäteen ja ota se käyttöön liitteenä olevien ohjeiden mukaan.
Elokuvan oma ääniraita kuuluu näytöksessä eli elokuvan voi katsoa myös tavallisena näytöksenä ilman kuvailutulkkausta. Elokuvassa on myös suomenkielinen tekstitys kuulovammaisille ja heikkokuuloisille.
Kuvailutulkkaus on visuaalisuuden sanallistamista, jonka ansiosta näkövammainen pääsee yhdenvertaisena osalliseksi visuaalisesta kulttuurista ja tiedosta. Kuvailutulkkauksen kokeileminen voi olla myös heikkonäköisille ja näkeville hyödyllinen, näkökulmaa antava kokemus. Lisätietoa kuvailutulkkauksesta.
Wheels of Freedom - elokuvan näytökset samaan aikaan Tampereeella Arthouse Cinema Niagarassa, Oulussa Elokuvateatteri Starissa ja Helsingissä Kino Sherylissä torstaina 31.1. klo 17.00 - liput 2 €.
Elokuvan on tuottanut Pohjola-filmi ja sen levityksestä vastaa Pirkanmaan elokuvakeskus.