Ohita navigaatio

21.6.2018

Satakielikuukausi tulee taas 2019 – soiko teillä satakieli?

Satakielikuukausi on vuosittainen monikielisyyttä juhliva jakso kansainvälisen äidinkielen päivän (21.2.) ja maailman runouden päivän (21.3) välillä, jota on vietetty Suomessa jo neljän vuoden ajan (2015-2018). Vuonna 2017 sitä alettiin viettää myös muissa pohjoismaissa nimellä Multilingual Month.

Samalla kun Satakielikuukaudessa juhlitaan oikeutta omiin äidinkieliin, se tuo esille kielirajoja ylittävien kohtaamisten ja yhteisöjen merkitystä. Se haluaa jakaa iloa, jota syntyy yhteisöissä ja ryhmissä, joiden jäsenillä on keskenään erilaisia kieli- ja kulttuuritaitoja. Satakielikuukautena koulut, kirjastot, perheet ja yhteisöt eri Pohjoismaissa järjestävät itse ja ottavat osaa pieniin ja suuriin tapahtumiin. Kukin yhteisö viettää Satakielikuukautta itselleen sopivalla tavalla. Satakielikuukauden ohjelmaan on vuosittain kuulunut mm. keskusteluja, runoiltoja, seminaareja, näyttelyitä ja julkistamistilaisuuksia.

Monikielisyys sinun ympäristössäsi

Miten monikielisyys vaikuttaa sinun ja/tai organisaatiosi toimintaan? Haluatko olla mukana tekemässä Satakielikuukautta 2019 omassa ympäristössäsi?

Monikielisyyskuukauden aihepiiriin luemme tapahtumia, hankkeita ja uutisia, jotka käsittelevät tavalla tai toisella kielellistä moninaisuutta tai jotka toteutetaan Pohjoismaissa monikielisinä.

Satakielikuukauden koordinoivana tahona vuonna 2019 on Kulttuurikeskus Caisa, ja yhteistyössä mukana ovat Monikielinen kirjasto, Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala sekä Helsingin varhaiskasvatus ja esiopetuspalvelut, Kulttuuria kaikille -palvelu sekä useita organisaatioita muista Pohjoismaista.

Satakielikuukausi on kaikille avoin tapahtumakokonaisuus, eikä Satakielikuukauden tapahtuman järjestämiseen tarvitse kysyä lupaa. Tapahtumien lisäksi Satakielikuukauden sisällöt voivat olla monikielisyyttä edistäviä toimintatapoja, joista voi kertoa vaikkapa Multilingual Month -blogissa.

Ensi vuoden Satakielikuukauteen (21.2.-21.3.2019) etsimme esimerkkejä seuraavista ryhmistä:

-monikielisyyteen liittyvä tai ei-valtakielellä kirjoitettu julkaisu ja julkistamistilaisuus
-monikielisyyteen liittyvä seminaari, keskustelu tai koulutus
-monikielisyyteen liittyvä näyttely lapsille tai aikuisille
-monikielisyyteen liittyvä menetelmä
-monikielisyyteen liittyvä yleisölle avoin tapahtuma pääkaupunkiseudun ulkopuolella

vuoden Satakieli 2019: voit lähettää ehdotuksen henkilöstä, projektista tai organisaatiosta, jonka toiminta on edistänyt monikielisyyttä raikkaalla tavalla. Satakieli 2019 palkitaan Satakielikuukauden aikana.

Miten mukaan?

– Tapahtumajärjestäjäksi: Satakielikuukaudella ei ole ollut omaa rahoitusta, vaan kokonaisuus on toteutettu osallistuvien organisaatioiden ja tekijöiden omalla rahoituksella. Tapahtumilla täytyy olla myös oma tiedotuksensa. Yhteisen tiedotuksen kautta voimme koota kokonaisuutta yhteen ja mahdollisesti linkittää erilaisia monikielisyystoimijoita Suomessa tai muissa Pohjoismaissa.

Oma organisaatio tai projekti esiin: kokoamme linkkilistaa monikielisyyden tai yksittäisten ei-valtakielten parissa organisaatioista eri Pohjoismaista sivustolle Multilingual Month. Organisaatioita voi etsiä kielitageilla tai esimerkiksi maakategorioilla. Monikielisyyteen liittyvästä toiminnasta voi kertoa myös sivuston blogissa.

Lisätietoa:
Satakielikuukausi Suomessa:
Cátia Suomalainen-Pedrosa, catia.suomalainenpedrosa(a)hel.fi
Caisan ohjelmahaku Satakielikuukaudelle: http://www.caisa.fi/fi/ajankohtaista/10/0/caisan_open_call

Multilingual Month (Pohjoismainen kokonaisuus):
www.multilingualmonth.org
Outi Korhonen (joulukuuhun 2018 asti), outi.korhonen(a)kulttuuriakaikille.fi


 
 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin