Outi Pieskin Cuolmmadit -näyttely EMMAssa 12.9.2018-6.1.2019
Outi Pieski (s. 1973) tunnetaan herkän vaikuttavista tilateoksistaan ja yksityiskohtaisista maalauksistaan, joiden taustalla on ajankohtaisia teemoja. Saamelaistaustaisen Pieskin taiteen keskeisiä aiheita ovat saamelaisten historia ja tulevaisuus, alkuperäiskansojen oikeudet, suhde luontoon sekä kestävä kehitys. Taiteilijan työskentelyä leimaa voimakas halu vaikuttaa ja hän pyrkii aikaansaamaan muutosta myös erilaisin yhteistyöprojektein.
Näyttelyn nimi on pohjoissaamea ja se tarkoittaa suomeksi ”solmia useita solmuja”. Nimi viittaa paitsi näyttelytilan vallanneeseen, langoista solmittuun tilateokseen myös saamenkäsityön tekniikoihin, joita Pieski hyödyntää useissa teoksissaan. Saamelaiseen käsityöperinteeseen liittyvien muotojen, värien ja menetelmien käyttö edellyttää kolonisaation myötä unohdettujen taitojen opettelua sekä mahdollistaa oman kulttuurin tutkimisen ja eläväksi tekemisen.
Näyttely on osa taiteilijan vuonna 2017 Suomen Taideakatemialta saamaa palkintoa ja se on toteutettu yhteistyössä Suomen Taideakatemian kanssa.
Suomen Taideakatemian palkinto myönnetään hyvässä luomisvireessä olevalle suomalaiselle taiteilijalle, jonka tuotanto ansaitsee laajempaa näkyvyyttä ja tunnettuutta. Tärkeänä kriteerinä pidetään myös palkittavan taiteilijan kansainvälistä kiinnostavuutta. Palkintoon kuuluu näyttely EMMAssa ja taiteilijajulkaisu. Aiempia palkinnon saaneita ovat Tuomas A. Laitinen vuonna 2013 ja vuonna 2015 Camilla Vuorenmaa.