Ohita navigaatio

17.12.2019

Missä täällä tanssitaan -tanssielokuva – Valokeilassa koillinen / Zodiak – Uuden tanssin keskus 2020

Helsingin mallin hankkeessa Valokeilassa Koillinen ollaan valmistamassa tanssielokuvaa vuonna 2020. Elokuvan toteutuksesta vastaa Zodiak – Uuden tanssin keskus. Olisiko teillä toimijana kiinnostusta osallistua elokuvaan tai tunnetteko henkilöitä/ryhmiä jotka saattaisivat olla kiinnostuneita ja joilla on henkilökohtainen side Koillis-Helsingin alueeseen?

Toiveenamme on löytää Koillis-Helsingin alueelta tanssivia ryhmiä ja yksilöitä, sekä ryhmiä ja yksilöitä, jotka haluaisivat tanssia ja joita kiinnostaisi osallistua elokuvaan esiintyjinä. Myös tanssin säestämisestä kiinnostuneet soittajat ovat tervetulleita mukaan. Valokeilassa Koillinen hankkeen hankealue käsittää Puistolan, Tapulikaupungin, Suutarilan, Siltamäen ja Tapanilan. Elokuvan tarkoitus on näyttää niitä taitoja ja sitä liikettä mikä alueelta löytyy. Elokuvaa valmistettaessa mukana olevat ryhmät ja yksilöt myös kohtaavat toisensa tarkoituksena opettaa pätkä omaa liikekieltä toisen tanssilajin osaajille. Näiden kohtaamisten pohjalta syntyy tanssi, joka sisältää liikemateriaalia kaikilta mutta, joka on kaikille kokonaisuutena uusi. Tanssin kokoavat hanketaiteilijat Kati Raatikainen ja Anna Koskela.

Tämä uusi tanssi harjoitellaan yhdessä ja siitä tehdään elokuva, jonka kuvaukset sijoittuvat syksyyn 2020. Tanssia ei tehdä esitettäväksi näyttämöllä vaan nimenomaan elokuvaksi, joka koostuu Koillis-Helsingin tansseista, eri ikäisistä ihmisistä ja maisemista.

Elokuvaan voi osallistua minkä tahansa tanssilajin osaamisella tai täysin ilman muodollista osaamista, jos vain tykkää tanssia. Osana elokuvan valmistamista järjestetään myös kaikille avoin ja maksuton työpaja, jonka kautta elokuvaan voi osallistua myös, vaikka ei olisi koskaan tanssinut edes omassa olohuoneessaan.

Elokuvaan esiintyjänä osallistuminen on vapaaehtoista eikä siitä makseta palkkaa.

Elokuvan suunnitteluvaiheessa jokainen esiintyjä osallistuu 2-4 työpajapäivään keväällä 2020 välillä maalis-toukokuu. Varsinaiset kuvaukset sijoittuvat syys-lokakuulle 2020 ja ovat kestoltaan 5 päivää. Aikataulut varmistuvat vuoden 2020 alussa. Lopullinen elokuva valmistuu alkuvuodesta 2021.

Helmikuussa 2020 pidetään sarja infotilaisuuksia Koillis-Helsingissä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tilaisuuksien ajankohdat ja paikat ilmoitetaan tammikuussa 2020.

Otathan yhteyttä mikäli haluat osallistua tai kaipaat lisätietoja!

Anna Koskela
hanketuottaja
050 5737947
yleisotyo@zodiak.fi
www.valokeilassakoillinen
www.zodiak.fi

 
 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin