
Kulttuuria kaikille -palvelu antoi lausunnon esityksestä laiksi Saavutettavuuskirjasto Celiasta
Kulttuuria kaikille -palvelun lausunto koski
ehdotusta kirjaston uudeksi nimeksi. Kulttuuria kaikille -palvelu oli lisäksi edustettuna työryhmässä, joka valmisteli lakiehdotuksen. Uudistuksen tavoitteena on huomioida kirjaston toimintaympäristön muutoksia ja tarkentaa kirjaston tehtäviä ja roolia saavutettavan julkaisemisen asiantuntijana.
Kulttuuria kaikille -palvelun / Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n lausunto 11.2.2022.
Virastolle ehdotettu uusi nimi on Saavutettavuuskirjasto Celia. Kulttuuria kaikille palvelu ehdotti viraston nimen harkitsemista uudelleen. Muilta osin Kulttuuria kaikille -palvelu / Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry pitää lausuntoa kannatettavana.
Ehdotettu nimi ”Saavutettavuuskirjasto Celia” voi olla harhaanjohtava, sillä se saattaa antaa ymmärtää, että kirjaston aineistojen sisältönä tai niiden käsittelemänä erityisenä aihepiirinä olisi saavutettavuus. Kirjastoon ei kuitenkaan ole erityisesti koottu saavutettavuutta koskevaa tietoa, vaan kyse on kirjastosta, jonka aineistot ovat saavutettavia, mutta tavanomaisen kirjaston aineistojen tapaan sisällöiltään monenlaisia. Nimi voisi olla esimerkiksi ”Saavutettava kirjasto Celia” tai ”Saavutettavien aineistojen kirjasto Celia”.
Lisätietoa lakiesityksestä valtioneuvoston verkkosivuilla.
Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi Saavutettavuuskirjasto Celiasta - työryhmän raportti.
Lausunnon tiedot:
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/18534/2020