Ohita navigaatio

19.9.2022

Carl Knif Companyn ja DuvTeaternin uusi yhteistyö

Kansainvälisesti tunnettu nykytanssiryhmä Carl Knif Company ja moninkerroin palkittu DuvTeatern luovat tänä syksynä yhdessä uuden tanssiteoksen. DuvTeatern tuo ensi-iltaan myös Christoffer Strandbergin ohjaaman ensimmäisen komediansa. Produktiot esitetään rinnakkain marras- ja joulukuussa. Lipunmyynti alkoi 1. syyskuuta, paikkoja on rajoitetusti.

Kaksi persoonallista tanssiteosta

Carl Knif on vaikuttanut DuvTeaternin tuotannoissa aiemmin sekä tanssijana että koreografina. Två duetter -tanssiteos on Knifin oman nykytanssiryhmän Carl Knif Companyn ja DuvTeaternin yhteistuotanto, joka syventää yhteistyötä entisestään. Två duetter -teos koostuu kahdesta omaleimaisesta duetosta, Vardag ja Sense of Hope.

”Olen iloinen, että yhteistyöni DuvTeaternin kanssa jatkuu näiden kahden dueton myötä. Luomme yhdessä kaksi teosta, jotka pohjautuvat omakohtaisuuteen eri tavoin.” – Carl Knif

Vardag on duetto, jonka Carl Knif on luonut yhdessä Pia Renesin kanssa. He esittävät teoksen yhdessä. Esitys tarkastelee arkipäivää Renesin näkökulmasta. Katsojat tutustuvat hänen rutiineihinsa, harrastuksiinsa ja työhönsä. Viikon aikataulun rakenne, värikoodit ja rytmi muuttuvat esityksessä musiikiksi ja liikkeeksi. Arkisesta tulee runollista ja pienestä isoa tässä intiimissä, aikaa ja sen olemusta tutkivassa teoksessa.

Sense of Hope on duetto, jonka Carl Knif on luonut yhdessä Emil Nordmanin ja Eero Vesterisen kanssa. Omaelämäkerrallisen teoksen lähtökohta on Nordmanin omissa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksissa. Teos haluaa kuitenkin vakavasta tematiikastaan huolimatta luoda tekstin ja tanssin kautta valoa ja lämpöä. Voimmeko tehdä sovinnon menneisyytemme kanssa? Kuinka löydämme tiemme takaisin valoon? Näihin kysymyksiin esitys ottaa kantaa.

“Olen ollut masentunut ja viettänyt paljon aikaa itsekseni yli 10 vuoden ajan, mutta DuvTeaternissa olen saanut uuden intohimon tanssia kohtaan. Ja Callen avulla ideoistani syntyy nyt esitys. En halua enää istua varjossa. Ehkä muilla on ystäviä tai sukulaisia, jotka käyvät läpi vaikeuksia? Toivon, että voin rohkaista jotakuta yleisössä. ” – Emil Nordman

Estoton komedia

DuvTeatern esittää samaan aikaan Två duetter -tanssiteoksen kanssa teatteriesityksen Näkterbaren - karaokekomedia. Näkterbaren on komedia, joka herkuttelee karaoken häpeämättömällä mahtipontisuudella. Esitys perustuu siinä esiintyvien näyttelijöiden luomiin hahmoihin ja sen ohjaa näyttelijä ja improvisoija Christoffer Strandberg. Strandberg on vaikuttanut aiemmin useissa DuvTeaternin produktioissa, mutta vastaa nyt ensimmäistä kertaa ohjauksesta.

“Olen tuntenut Christofferin pitkään. Loistava idea, että hän ohjaa meitä!”, sanoo Karolina Karanen, yksi DuvTeaternin näyttelijöistä. 

Myös Strandberg iloitsee tehtävästään.

“Olen vaikuttunut luottamuksesta ohjata juuri DuvTeaternissa. Missään muualla ei ole yhtä paljon taiteellista kunnianhimoa ja inhimillisyyttä kuin juuri DuvTeaternissa. Tämä näkyy myös näyttämöllä komediassamme, johon loimme ensin hahmot ja sen jälkeen annoimme näiden kohtaloiden törmätä ennennäkemättömin seurauksin.”

 – Christoffer Strandberg

Näkterbaren sijoittuu samannimiseen karaokebaariin pienessä meren lähettyvillä sijaitsevassa kaupungissa jossain päin ruotsinkielistä Suomea. Jotkut tulevat sinne töihin, jotkut kippistelemään ja mölyämään, ja jotkut unelmoimaan. Jokainen heistä kaipaa jotakin.

“Niklas Sandholm on Näkterbarenin portsari. Hänellä on isot lihakset, oma yritys ja viininpunainen Peugeot, jossa on täysi tankki. Hän unelmoi naisesta, jolla on nahkahousut, nahkatakki ja nahkakengät. Niklas huolehtii heti alusta alkaen siitä, että esityksestä ei puutu toimintaa.” – Karolina Karanen

Lipunmyynti alkoi 1. syyskuuta

Två duetterin ja Näkterbarenin ensi-ilta on 26. marraskuuta 2022 DuvTeaternin studiossa G18:ssa, osoitteessa Yrjönkatu 18, Helsinki. Esitykset jatkuvat joulukuun puoliväliin asti. Saman illan aikana voi osallistua molempiin esityksiin (edulliseen pakettihintaan) tai ostaa lipun vain toiseen esitykseen. Liput tulevat myyntiin torstaina 1.9. klo 12.00 NetTicketin kautta. NetTicketin lipunmyynti toimii osoitteessa www.netticket.fi ja puhelimitse numerossa 0600 399 499 (ma-pe klo 9-21, la-su klo 13-21). 

Lisätiedot esityksistä DuvTeaternin ja Carl Knif Companyn kotisivuilla:

www.duvteatern.fi

www.carlknifcompany.com

Lipunmyynti 1.9.2022 klo 12.00 alkaen:

www.netticket.fi tai puh. 0600 399 499


TVÅ DUETTER

- Carl Knif Companyn ja DuvTeaternin yhteistuotanto

Duetto 1: VARDAG

Koreografia: Carl Knif

Tanssijat: Pia Renes, Carl Knif

Äänisuunnittelija: Janne Hast

Skenografi: Joonas Tikkanen

Pukusuunnittelija: Karoliina Koiso-Kanttila

Tekninen vastaava: Anttoni Halonen

Tuotanto: Annina Blom, Marjo Pyykönen, Sara Sandén

Valokuvaaja: Yoshi Omori

Graafinen suunnittelu: Susanna Raunio

Esityskielet: tukiviittomat ja non-verbaalinen ilmaisu


Duetto 2: SENSE OF HOPE

Koreografia: Carl Knif, Emil Nordman

Teksti: Emil Nordman

Tanssijat: Emil Nordman, Eero Vesterinen

Äänisuunnittelija: Janne Hast

Skenografi: Joonas Tikkanen

Pukusuunnittelija: Karoliina Koiso-Kanttila

Pukujen valmistus: Nina Ukkonen

Tekninen vastaava: Anttoni Halonen

Tuotanto: Annina Blom, Marjo Pyykönen, Sara Sandén

Valokuvaaja: Yoshi Omori

Graafinen suunnittelu: Susanna Raunio


Esityskielet: englanti ja non-verbaalinen ilmaisu

 

NÄKTERBAREN - karaokekomedia

Näyttelijät: Krister Ekebom, Roy Eriksson, Kim Gustafsson, Karolina Karanen, Ida-Lotta Knuuttila, Martina Roos och Elias Simons.

Teksti: Työryhmä

Ohjaaja: Christoffer Strandberg

Skenografi: Joonas Tikkanen

Äänisuunnittelija: Andreas ‘Stanley’ Lönnquist 

Pukusuunnittelija: Maria Rosenqvist

Taiteellinen avustaja: Sanna Huldén

Harjoitus- ja esitysavustaja: Helena Laxén

Tuotanto: DuvTeatern

Kuva: Susanna Raunio


Esityksen kieli: ruotsi


YHTEYSTIEDOT:

Yhteystiedot DuvTeatern: Annina Blom, annina.blom@duvteatern.fi, 0503591391 

Yhteystiedot Carl Knif Company: Marjo Pyykönen, marjo@carlknifcompany.com, 0405567191

 
 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin