Ohita navigaatio

7.10.2013

Aineen taidemuseossa meneillään saavutettavuushanke

Museossa on tarjolla mm. uudenlaista opastusta ja uusia oppaita.

Aineen taidemuseo on saanut Opetus ja kulttuuriministeriön erityisavustuksen saavutettavuushankkeeseen "Piirretään pilvet, tanssitaan taulu". Projektissa, joka kestää vuoden 2013 loppuun, Aineen taidemuseon Vauhtia ja vaaroja -näyttelyä esittelevät Elli Närhi ja Titta Court.

Elli Närhi (s.1973) on näkyvä hahmo Tornion kaupungissa rollaattorinsa kanssa. Hän sairastaa dystonia-nimistä tautia. Dystonia on sairaus, jossa aivojen tahdonalaisten lihasten liikkeitä säätelevän keskuksen toiminta häiriytyy. Dystonia aiheuttaa potilaan tahdosta riippumattomia, toistuvia ja nykiviä liikkeitä sekä mahdollisesti pysyviä virheasentoja. Tämän seurauksena hänellä esiintyy paljon kipuja. Elli Närhin kohdalla sairaus on harvinaisen voimakas ja näkyvä ja hän joutuu käyttämään rollaattoria vähänkin pidemmillä kävelymatkoilla. Tauti on vammauttanut häntä niin paljon, että hän on työkyvyttömyyseläkkeellä.

Titta Court (s.1968) toimii Torniossa tanssijana, koreografina ja tanssinopettajana. Hän on toiminut ammattilaisena tanssitaiteilijana vuodesta 1991 valmistuttuaan Teatterikorkeakoulun tanssitaiteenlaitokselta tanssitaiteen maisteriksi. Omia teoksia hän on valmistanut vuodesta 1996. Titta Court tunnetaan omaperäisistä teoksistaan ja hän on tehnyt aluevaltauksia viemällä tanssitaidetta tuotannossa oleviin tehdastiloihin. Hän on ollut mukana Elli- dokumentaarisessa monitaideteoksessa, missä hän tanssi yhdessä Elli Närhin kanssa. Valtion Tanssitaidetoimikunta myönsi hänelle vuonna 2009 5-vuotisen taiteilija-apurahan.

Aineen taidemuseon museoammatillinen henkilökunta on tehnyt opastuskäsikirjoituksen em. näyttelyyn. Elli Närhin opastuksissa Elli kertoo myös sairaudestaan ja siitä miksi hän käyttää opastuksessa mikrofonia ja miksi taidemuseon opas on mukana ja toistaa ja tulkitsee Ellin puhetta. Dystonia vaikuttaa myös äänihuuliin ja tekee puheen välillä epäselväksi. Elli Närhi kommentoi opastuksessaan Aineen taidemuseo-rakennuksen saavutettavuutta, eli miltä tuntuu liikkua taidemuseossa rollaattorin kanssa, mistä löytyy hissi, mistä wc:t, voiko kesken näyttelykierroksen levähtää (dystonia ja sen lääkitys myös väsyttävät).

Titta Court tulkitsee ja ohjaa ryhmiä tanssin kautta. Eli Tanssitaan taulu! Elli Närhi ja Titta Court -oppaat eivät ole puhuvia Wikipedioita. He kysyvät ja kenties kyseenalaistavat museon vallitsevia näyttelynrakentamis- ja opastustapoja sekä fyysistä rakennusta.

Hankkeeseen on sisäänkirjoitettuna taidemuseon vallitsevien käytäntöjen arviointi: Vauhtia ja vaaroja -näyttely on rakennettu Aineen taidemuseon käytäntöjen mukaisesti, samoin on laadittu tiedotus- ja opastusmateriaali. Koska olemme Aineen taidemuseossa kiinnostuneita yhä enenevässä määrin kehittämään asiakaslähtöistä näyttelysuunnittelua ja taidemuseopalveluita, tästä projektista Aineen taidemuseo saa välineitä ko. asioiden kehittämiseen. Taidemuseon henkilökunnan tulisi siis huomioida Ellin tekemät havainnot seuraavia näyttelyitä rakentaessaan ja opastaessaan näyttelyitä.

Elli Närhin opastuksiin on varattuna 10 kertaa 22.10. alkaen. Titta Courtin opastukset kohdistuvat erityisryhmiin, joille puhuttu näyttelyesittely ei ehkä toimi. Lisätietoja ja varaukset puh. 050 594 6868.

 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin