
Tulisiko sinusta muisteluneuvos?
Satakunnan Museo kutsuu satakuntalaiset muistelemaan menneitä uudistettuun Kerro museolle -muistojenkeruupalveluunsa, joka toimii osoitteessa www.kerromuseolle.fi.
Keskiviikkona 4.9.2013 avautuvalla sivustolla kerätään yleisön muistoja ja valokuvia aiheesta kuin aiheesta sekä esitellään museokokoelmia. Palvelu on vakituinen osa Satakunnan Museon toimintaa, mutta muutkin satakuntalaiset museot voivat järjestää sivustolla eriaiheisia muistojenkeruita aina tarpeensa mukaan.
Miksi ja miten muistitietoa kerätään?
Ihmisten muistoja keräämällä saadaan talteen tietoa, jollaista ns. viralliset lähteet eivät tarjoa. Muistojen kerääminen on tärkeä osa museon tallennustoimintaa. Kerätyt muistot tallennetaan museon kokoelmiin, jossa niitä voidaan käyttää näyttelyissä, tutkimuksissa, julkaisuissa ja muussa museotoiminnassa myös tulevaisuudessa.
Helppokäyttöisen Kerro museolle -sivuston myötä yleisöllä on entistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, millaista tietoa museo säilyttää tulevaisuuteen. Verkossa yleisöltä saadaan ehkä erilaista ja enemmän tietoa kuin mitä museolle toimitettaisiin muuten. Pyrkimyksemme on, että kynnys omien tarinoiden kertomiseen on matala, jotta mahdollisimman moni muisto tallentuisi jälkipolville.
Muistelu ei vaadi rekisteröitymistä, sen voi tehdä halutessaan nimettömänä tai valita, näkyykö muisto muillekin verkon käyttäjille vai ainoastaan museolle. Sivustolle voi lisätä tekstin ohella valokuvia ja videoita. Jos kirjoittaminen tuntuu työläältä, muiston voi tallentaa myös nauhoittamalla puhetta. Rekisteröityneet muistelijat tienaavat muistoistaan pisteitä leikkimielisessä pelissä, jossa voi kiivetä hierarkiassa muistelunoviisista aina muisteluneuvokseksi asti.
Kerro museolle -sivustolla yleisö pääsee kurkistamaan museovarastojen kätköihin. Laitamme verkkoon esille ja kommentoitavaksi joitain valokuvia ja esineitä, joita ei näe fyysisessä näyttelyssä. Toivomme yleisöltä niistä lisätietoja ja omia kokemuksia.
Muistojenkeruupalvelun uudistusta ja sivuston jalkauttamista koordinoi Satakunnan Museossa maaliskuussa alkanut, Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Kerro museolle -hanke. Verkkototeuttajat ovat porilainen Vida Design (suunnittelu) ja helsinkiläinen G-Works (tekninen puoli). Satakunnan Museon ystävät ry ja Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaine auttoivat sivustoa suunniteltaessa.
Lisätietoa
Päivi Lahdelma, projektisuunnittelija, Kerro museolle -hanke, paivi.lahdelma(a)pori.fi, p. 044 701 8523