Heimo toteuttaa nuorten ideoita
Heimo ei ole tekotaidetta vaan tekojen taidetta! Kyseessä on Nykytaiteen museo Kiasman ja School of Activismin tarjoama mahdollisuus nuorille ja nuorille aikuisille ympäri Suomea.
Pallo on sulla - koska sä tunnet omat kulmasi parhaiten. Mieti mikä ympäristössäsi pännii tai mistä unelmoit. Heitä 15.5. mennessä ehdotus siitä, miten Heimo voisi sun mielestä parhaiten jeesata Suomen nuoria.
Anna palaa! Yhteensä 6-10 ehdotusta toteutetaan vuonna 2013. Muista kertoa oma toiveesi ajankohdasta. Toiminta voi kestää päivän tai viikkoja, riippuen täysin ehdotuksesta. Pienelläkin teolla voi olla suuri vaikutus.
Jos ehdotuksesi toteutetaan, Heimo lähettää sopivan nykytaiteilijan paikan päälle pohtimaan ideaa kanssasi ja auttamaan toteutuksessa. Mukana on monipuolisia taiteilijoita, joilla on kokemusta eri tekniikoista ja yhdessä tekemisestä.
Toteutettavat 6-10 ehdotusta valitaan toukokuun lopussa ja päätöksistä ilmoitetaan kaikille osallistujille henkilökohtaisesti. Sillä välin seuraa Facebookkia ja blogia, niin tiedät milloin pläjähtää.
www.heimo.fi