
Likkojen lenkki - Kaikkien naisten tapahtuma!
Likkojen Lenkki haluaa toivottaa kaikki naiset tervetulleeksi iloiseen kuntoilu- ja viihdetapahtumaan kehittämällä tapahtumien saavutettavuutta. Kehitystyötä on tehty jo vuodesta 2008 lähtien. Tavoitteena on, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä pois tapahtumasta järjestelyjen tai avustajan puutteen vuoksi.
Likkojen Lenkki Tampere lauantaina 18.5. klo 12-18
Likkojen Lenkki Jyväskylä lauantaina 25.5. klo 12-18
Likkojen Lenkki Oulu lauantaina 10.8. klo 12-18
Järjestelyistä vastaa Tampereella toimiva Esteetön taide ja kulttuuri ry, joka toteutti järjestelyt myös vuonna 2012. Esteettömyyden eteen tehtyjen toimien ansiosta osallistui silloin tapahtumiin huikeat yli 2 000 naista. Yhteistyötä tehdään tänäkin vuonna monien järjestöjen ja projektien kanssa kaikissa kolmessa kaupungissa. Mukana ovat mm. Omapolku ry, Oulun Invalidien yhdistys, VEP-projekti ja Jyväskylän vammaisneuvosto.
Saavutettavuus
Järjestelyissä on huomioitu ihmiset, jotka tarvitsevat tukea esimerkiksi liikkumisessa. Olemme parantaneet rakennetun ympäristön esteettömyyttä ja kommunikaation ulottuvuuksia. Alueelle on rakennettu ramppeja ja tapahtumassa voivat asioida helposti mm. viittomakieliset osallistujat. Avustajat pääsevät mukaan maksutta.
Lenkkivaihtoehtoja on kaikissa kaupungeissa kaksi; noin 7,5 km ja 2,5 km, joista jokainen voi valita itselleen sopivimman vaihtoehdon. Lyhyellä reitillä on tapahtumajärjestäjän toimesta joukko yleisavustajia vastaamassa lenkin turvallisuudesta ja antamassa apua.
Likkojen Lenkin esteettömyys pähkinänkuoressa:
- esteettömät pysäköintipaikat
- esteettömät wc:t myös lyhyen reitin taukopisteellä
- esteetön katsomoalue
- huolto/taukoteltta tapahtumakentällä (levähtämiseen ja akkujen lataamiseen)
- info-pisteessä tapahtuman aikataulu pistekirjoituksella ja isokirjaimin
- viittomakielinen palvelu (info-piste, esteetön ruokalinjasto, lyhyemmän reitin taukopiste)
- juonnot ja konsertit tulkataan viittomakielelle
- avustajat mukaan maksutta kevyempi reittivaihtoehto ja reitin varrella levähdyspaikkoja
- yleisavustajia lyhyen reitin varrella tapahtumajärjestäjän puolesta
- verkkosivuilla osallistumisohjeet viittomakielellä reittikuvaukset (helmikuun puolivälissä)
Huippuviihdettä!
Likkojen Lenkillä Tampereella likoille päivän aikana esiintyvät Puolustusvoimien Soittokunnan ShowBand, Jukka Poika ja Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani.
Jyväskylässä likkoja puolestaan viihdyttävät Ressu & Jussi sekä Riku Niemi Cool Mambo & Jorma Kääriäinen.
Oulussa lavalle nousevat Elonkerjuu ja Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani.
Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut:
Ilmoittautuminen Likkojen Lenkille on jo alkanut! Ilmoittautua voit puhelimitse numerossa 040 370 0448 tai nettisivujen www.likkojenlenkki.fi kautta.
Osallistumismaksu sisältää mm. Lenkkipaidan, lenkkieväät, reittihuollon ja koko päivän monipuolisen ohjelman.
Ilmoittaudutko mukaan avustajasi kanssa?
Jos olet tulossa tapahtumaan avustajasi kanssa ilmoittaudu sähköpostiin esteeton(a)likkojenlenkki.fi. Ilmoita sähköpostissa nimesi, T-paidan kokosi, osoitteesi, avustajasi nimi ja T-paidan koko. Muistathan myös kertoa mihin kaupunkiin ilmoittaudut. Avustajat pääsevät mukaan maksutta, saaden Lenkkipaidan ja lenkkieväät! Ethän unohda osoitettasi, sillä lähetämme sinulle laskun postitse.
Lisätietoja:
Esteetön taide ja kulttuuri / Likkojen Lenkki
Kirsi Mustalahti
050 3661264
kirsi.mustalahti(a)likkojenlenkki.fi
www.likkojenlenkki.fi