
Marginaaliklubi 12.12.
Vuoden viimeinen Marginaaliklubi räjähtää soimaan Dubrovnikissa keskiviikkona 12.12. klo 19.00.
Klubilla juhlitaan pikkujoulutunnelmissa, yleisöä viihdyttää kolme yhtyettä ja DJ. Ennen klubia järjestetään Luovuutta työhön -kirjan julkistamisjuhla alkaen klo 17.00. Juhlassa esitellään kirjan teemoja ja siellä voi tavata kirjoittajia.
Klubilla esiintyvät
Kalle Salonen Jazz band feat. Sami Saari
Sairaat Hoitajat
Perustehtävä
DJ Make
Illan pääesiintyjänä on Kalle Salonen Jazz band solistinaan Sami Saari. Salosen yhtye on keikkaillut runsaasti ympäri Suomea ja julkaisee debyyttialbuminsa ensi vuoden alussa. Yhtyeen keulahahmo Kalle Salonen säveltää itse bändin kappaleet. Sami Saari on monipuolinen musiikin ammattilainen, erityisesti soul- ja popmusiikin taitaja. Pitkän soolouran lisäksi Saari on soittanut useissa eri yhtyeissä ja vieraillut tunnettujen artistien levyillä.
Hoitajista koostuva Sairaat Hoitajat soittaa kantaaottavaa punk-rock-musiikkia. He esittävät itse tekemiään kappaleita. Yhtye lupaa nostattaa riehakkaan tunnelman.
Perustehtävä tarjoilee klubivieraille hyväntuulista ja menevää rock- ja popmusiikkia. He ovat klubilla debyyttikeikallaan.
Liput 5€ + narikka
K-18
Dubrovnik, Eerikinkatu 11, Helsinki
Lisätiedot:
Kulttuuripaja Valo ja Radio Valo
Teuvo Merkkiniemi
p. 0504136216
valo(a)lyhty.net
www.lyhty.fi
www.radiovalo.fi
www.musavisio.fi