Ohita navigaatio

21.6.2012

Ajankohtaista-osion teemakuva

Voimaa taiteesta -hankkeen seminaari

Voimaa taiteesta -hanke järjestää toisen kansainvälisen seminaarinsa 27.-28.9.2012 Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan yksikössä Vantaalla (Ratatie 22).

Seminaarissa luovan alan ja hyvinvointialan toimijat kohtaavat toisensa jakaakseen kokemuksiaan taiteen käytöstä sosiaali- ja terveysalalla. Seminaarissa tarkastellaan yhteistyömahdollisuuksia sekä taiteilijoiden, luovan alan yrittäjien että hyvinvointialan organisaatioiden näkökulmista. Kansainväliset puhujat Hollannista ja Ranskasta esittelevät kyseisissä maissa jo hyvin toimiviksi havaittuja yhteistyömalleja. Aiheeseen tutustutaan käytännönläheisesti myös työpajoissa, joissa esitellään mm. Voimaa taiteesta -hankkeen kuuden pilottiprojektin aikana kehitetyt palvelutuotteet. Työpajoissa on mahdollisuus tutustua erilaisiin taiteen soveltaviin menetelmiin ja aina elokuvasta kuvataiteeseen, musiikkiin, soveltavaan teatteriin ja tanssiin.

Seminaarin ohjelma löytyy oheisesta liitteestä sekä hankkeen verkkosivuilta osoitteessa www.voimaataiteesta.fi.

Seminaariin ja työpajoihin tulee ilmoittautua etukäteen. Ilmoittautuminen tapahtuu tästä linkistä.

Käytännön järjestelyjen helpottamiseksi toivomme, että ilmoittautumisen yhteydessä molemmille seminaaripäiville valitaan yksi tarjolla olevista työpajoista. Ilmoittautumislomakkeella on myös mahdollisuus tehdä varaus opiskelijaravintola Hella Wuolijokeen (lounas on omakustanteinen).

Osallistumismaksu: 100€ / 50€


Voimaa taiteesta -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskus ja Laurea AMK:n sosiaalialan koulutusohjelma. Sen päärahoittajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön Luovien alojen yrittäjyyden kansainvälistymisen ja kasvun ESR-kehittämisohjelma. Muita rahoittajia ovat Luova Tampere- kehittämisohjelma, Laurea AMK ja Vantaan kaupunki.

 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin