Ohita navigaatio

8.6.2012

Ismo Helen kertoo että vammaiskulttuuri on tullut vuosien mittaan tunnetummaksi

Onko kulttuuria kaikille sittenkin vain juhlapuheissa?

Suvilahdessa esiteltiin selvitys ja keskusteltiin kulttuuripalveluista vammaisten ihmisten näkökulmasta


Helsingin Suvilahdessa Kattilahallissa käytiin 7.6.2012 Cross Over -festivaalin yhteydessä monipuolinen keskustelu vammaisten ihmisten mahdollisuuksista kulttuuripalvelujen käyttäjinä. Vaikka vammaiset ihmiset kokevat asenteiden avartuneen kulttuurin kentällä, eivät osallistumismahdollisuudet silti ole tulleet varmoiksi tai helpoiksi. Kulttuuritoimijoita ei myöskään näkynyt paikalla sankoin joukoin hyödyntämässä tätä tilaisuutta keskusteluun ja oppimiseen.

Esille tuli parannusehdotuksia, joilla voisi olla nopeitakin vaikutuksia siihen, että esimerkiksi kuvailu- tai viittomakielen tulkkauksia saataisiin järjestymään esityksiin. Todettiin mm. että kulttuurituottajan kannalta olisi mielekästä hakea selvästi kohdennettua tukea jos päätöksen saisi nopeasti. Kynnys madaltuisi esim. viittomakielen tulkkauksen järjestämiseen jos tulossa olevaan tapahtumaan voisi hakea avustusta pari kuukautta ennen tapahtumaa ja saada päätöksen vähintään kuukautta ennen. Lisäksi todettiin, että tiedotuksessa on kulttuuritoimijoilla kautta linjan todella paljon parantamisen varaa. Myös yhteydenpitoa potentiaalisten käyttäjien kanssa suositeltiin lämpimästi esimerkiksi juuri tiedottamisen sujumiseksi. Kulttuurialan koulutuksissa saavutettavuuden tulisi olla keskeisesti mukana. Kuulimme, että Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Helsingissä onkin tarjolla opintokokonaisuus.

Kutsuttuina keskustelijoina olivat taiteilija Milla Päiväniemi, kulttuurisihteeri Lea Halttunen/OKM, festivaalikoordinaattori Marko Salonen Tampereen kitarafestivaalilta ja teatteriohjaaja Mikaela Hasán. Puheenjohtajana toimi Utopia Helsingistä tuttu Nikolai Klix. Paneeliin osallistui myös Kirsi Kähkönen, joka esitteli Kulttuuria kaikille -palvelun tuottaman selvityksen. Selvitys on luettavissa tällä sivustolla Tutkimukset ja raportit -osiossa.

Teksti ja kuvat Sari Salovaara

 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin