Taiteesta hyvinvointia -ohjelma
TIEDOTE 28.1. OPM ja STM
Kulttuurin hyvinvointivaikutusten edistämiselle on valmistunut
toimintaohjelma vuosille 2010 - 2014. Ohjelma esittää 18
toimenpide-ehdotusta, joiden avulla taide ja kulttuuri edistäisivät
terveyttä ja hyvinvointia.
Toimintaohjelma keskittyy kolmeen painopistealueeseen, joita ovat
kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja
ympäristöjen edistäjänä; taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja
terveydenhuoltoa sekä työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin
keinoin.
Ohjelman on valmistellut kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin
toimeksiannosta VTT Hanna-Liisa Liikanen ja laaja asiantuntijaryhmä.
Hanke on osa Terveyden edistämisen politiikkaohjelmaa.
Toimintaohjelmassa esitetään, että taiteen ja kulttuurin
hyvinvointivaikutusten näkökulmaa olisi vahvistettava kaikilla
koulutusasteilla. Taide- ja taitoaineita olisikin lisättävä
perusopetuksen tuntijaossa sekä ammatillisen peruskoulutuksen
tutkintojen perusteissa.
Ohjelmassa ehdotetaan myös, että kuntalaisten käyttöön tulisi etsiä
aktiivisesti yhteisiä toiminta- ja kohtaamispaikkoja. Julkisten
rakennusten käyttömahdollisuuksia virka-ajan jälkeen olisi parannettava
ja julkiset tilat olisi suunniteltava monikäyttöisemmiksi
kuntalaisille.
Peruspalveluministeri Paula Risikon mielestä sosiaali- ja
terveydenhuollon kentällä taiteelle ja kulttuurille on valtava tilaus. -
Esimerkiksi vanhustyössä ja lastensuojelussa kehittämisen varaa on
runsaasti. Kulttuurin tervehdyttävästä voimasta ja suoranaisista
terveysvaikutuksista on runsaasti näyttöä ja tutkittua tietoa, ministeri
totesi ja lupasi viedä vastuulleen kuuluvia esityksiä eteenpäin.
Ohjelman mukaan kulttuurin terveys- ja hyvinvointivaikutukset olisi
jatkossa huomioitava paremmin eri ministeriöiden strategioissa sekä eri
toimialojen tulevissa lainsäädännön uudistuksissa, erityisesti sosiaali-
ja terveysministeriön valmistelemassa sosiaali- ja terveydenhuollon
lainsäädännön uudistamisessa keväällä 2010.
Vastuuministeriöt ja muut keskeiset toimijat tarvitsevat
yhteistyöelimen, joka varmistaisi, että kulttuurin
hyvinvointivaikutukset huomioidaan eri hallinnonalojen toiminnassa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteyteen esitetään perustettavaksi
yksikkö, jolle kuuluisi kulttuurin hyvinvointi- ja terveysvaikutusten
tutkimus, kehittäminen ja koordinointi.
Opetusministeriön tulisi kasvattaa kulttuurin hyvinvointivaikutuksia
edistävään toimintaan osoitettua määrärahaansa. Myös muiden
ministeriöiden sekä Raha-automaattiyhdistyksen tulisi ohjata tukea
hankkeisiin, jotka edistävät hyvinvointia taiteen ja kulttuurin
keinoin.
Toimintaohjelman toteutumisen väliseuranta on tarkoitus tehdä vuoden
2012 loppuun mennessä ja lopullinen seurantaraportti vuoden 2015 loppuun
mennessä.
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia - ehdotus toimintaohjelmaksi
2010-2014 on luettavissa:
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/Taiteesta_ja_kulttuurista_hyvinvointia.html?lang=fi