Ohita navigaatio

29.12.2023

Koneen Säätiön logo

Koneen Säätiö: Esteettömyys ja saavutettavuus residenssien toiminnassa

Koneen Säätiön julkaisemassa pitkässä artikkelissa pohditaan residenssien saavutettavuutta ja esteettömyyttä.

Taiteilijaresidensseissä on työskentellyt pääosin länsimaalaisen kulttuurin ja valtaväestön edustajista koostuvia taiteilijoita. Mutta nyt residenssikentällä on ryhdytty kiinnittämään huomiota saavutettavuuskysymyksiin. Mahdollisuus residenssiin tahdotaan tarjota myös eri lähtökohdista tuleville taiteilijoille, esimerkiksi vammaisille, perheellisille ja globaalista etelästä tuleville taiteilijoille.

Fakta on, että kaikkia residenssejä on mahdoton saada kaikille sopiviksi. "Negaatio voidaan kuitenkin kääntää toisinpäin miettimällä ja ilmaisemalla, kenelle residenssi soveltuu ja millä tavalla se on saavutettava ja esteetön ja millä tavalla ei", todetaan tekstissä.

Jutussa nostetaan esille myös residenssien turvallisuus, joka on osa saavutettavuutta.

Kun residenssien esteettömyyttä ja saavutettavuutta lähdetään parantamaan, eteen tulevat keskeiset peruskysymykset: Miten residenssissä voidaan huomioida erilaiset tarpeet ja haasteet, jotta taiteilijoilla olisi mahdollisuus työskennellä turvallisessa ympäristössä yhdenvertaisesti? Mikä on oman residenssitoiminnan ja -ympäristön puitteissa mahdollista, ja mikä ei ole mahdollista? Mitä voimme residenssinä tarjota taiteilijalle ja mitä emme?

Näiden kysymysten kanssa ei tarvitse eikä kannatakaan painia yksin. Me Kulttuuria kaikille -palvelussa autamme mielellämme saavutettavuuteen ja esteettömyyteen liittyvissä ratkaisuissa.

Vaikka teksti keskittyy residensseihin, sitä voi soveltaa muihinkin taiteen ja kulttuurin tiloihin. Lue koko kirjoitus täältä: 
Esteettömyys ja saavutettavuus residenssien toiminnassa - Koneen Säätiö (siirryt Koneen Säätiön sivulle)

 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin