
Vimmainen maailma: uusi kirja maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja nationalismista
Mitä muuttoliikkeen ja monikulttuurisuuden maailmassa tapahtuu seuraavaksi? Uutuusteos maahanmuutosta, kotoutumisesta ja nationalismista
”Elämme vimmaisessa maailmassa”, kirjoittaa erikoistutkija, dosentti Pasi Saukkonen kansainvälistä muuttoliikettä, monikulttuurista yhteiskuntaa ja uusnationalistista nostalgiaa käsittelevässä teoksessaan. Teokseen on koottu tämän politiikan tutkijan vuosina 2015–2019 julkaisemia Siirtolaisuus-Migration-lehden kolumneja sekä muita kirjoituksia.
Muuttoliike muuttaa maailmaa, mutta niin tekee myös siihen suhtautuminen
Kansainvälinen muuttoliike on viime aikoina vaikuttanut eurooppalaisten yhteiskuntien elämään enemmän kuin koskaan ennen. Liikkuminen eri valtioiden välillä ei ole globaalisti paljon kasvanut, mutta kun aikaisemmin tulijat olivat lähimaista, nyt he ovat kasvavassa määrin eri puolilta maailmaa.
- Maahanmuutolla onkin omat vaikutuksensa. Se voi kuitenkin myös johtaa poliittisiin valintoihin ja päätöksiin, joiden seuraukset ovat vielä suurempia ja vakavampia. Muuttoliikkeen hallinta on vielä pahasti sekaisin, Saukkonen väittää.
Suomi ja monet muut maat ovat aikaisempaa paljon monikulttuurisempia. Tarvitaan uudet pelisäännöt siitä, miten etnisen ja kulttuurisen moninaisuuden oloissa eletään ja toimitaan yhdessä. Saukkonen peräänkuuluttaa järkiperäisiä ratkaisuja empatian ja vastavuoroisuuden hengessä.
Tarvitsemme tietoon perustuvan sopeutumisloikan ja oikeita ratkaisuja nopeasti
Muutoksen vauhti on ollut kova, ja monet kaipaavat menneeseen. Uusnationalistiset poliitikot tarjoavat tähän kaipuuseen lupauksia, joita he eivät kykene lunastamaan. Äärioikeistosta on kasvanut islamilaisen fundamentalismin ohella vapaille yhteiskunnille todellinen uhka, jota on kyettävä torjumaan keskustelua tukahduttamatta.
Saukkonen kysyy kirjassaan kahdesti: ”Mitä tapahtuu seuraavaksi?” Ensimmäinen kysymys on esitetty keväällä 2016, toinen alkuvuodesta 2020. Vaikka tulevaisuutta ei voi ennustaa, sitä pitää ennakoida. Vain siten voimme tehdä oikeita ratkaisuja nyt, Saukkonen sanoo.
- Haasteena olisi saada aikaiseksi sopeutumisloikka, jonka aikana kehittyisimme sekä yksilöinä että yhteiskuntina ottamaan tiedollisesti kunnolla haltuun sen, mitä tapahtuu. Tietoon perustuen meidän pitäisi pystyä tekemään oikeat päätökset ja ryhtyä tarvittaviin toimiin myönteisten asioiden vahvistamiseksi ja kielteisten seurausten minimoimiseksi, Saukkonen pohtii.
Muihin maihin katsomalla voimme ennakoida sitä, mitä Suomessa tulee tapahtumaan
Saukkosen teos tarjoaa tietoa kirjan teemoista, mutta ne myös dokumentoivat ja kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia ja keskusteluja viime vuosilta, sanoo Siirtolaisuusinstituutin toimitusjohtaja Tuomas Martikainen.
- Hän on hyvin perillä siitä, mitä Euroopassa tapahtuu, ja sitä kautta voimme arvioida, mitä Suomessakin on odotettavissa. Kansainvälinen muuttoliike on aikamme megatrendi, Martikainen painottaa.
Teoksen tiedot
Pasi Saukkonen: Vimmainen maailma. Kirjoituksia muuttoliikkeestä, monikulttuurisuudesta ja nationalismista. Julkaisuja 35. Siirtolaisuusinstituutti, Turku.
Teos on ladattavissa veloituksetta Siirtolaisuusinstituutin sivuilta.
Painettua teosta voi tilata Siirtolaisinstituutin verkkokaupasta.
Lisätietoja
Pasi Saukkonen, pasi.saukkonen@hel.fi, 040 334 4800
Siirtolaisuusinstituutti: Tuomas Martikainen, tuomas.martikainen@migrationinstitute.fi, 040 592 4202
Kirjatilaukset: Informaatikko Katri Kanervo, katri.kanervo@migrationinstitute.fi, 040 130 4681