
Johtamisen murros: etiikka, intohimo ja uudet taidot - Näkökulmia esittävän taiteen organisaatioiden johtamiseen - seminaari 3.-4.5.
Taideyliopiston avoin yliopisto järjestää toukokuussa seminaarin, jonka järjestäjinä ja puhujina toimivat viime vuonna 15 opintopisteen laajuiseen Esittävien taiteiden organisaatioiden johtamisen (ETOJ) opintokokonaisuuteen osallistuneet opiskelijat sekä yksi luennoitsijoista. Opintoihin osallistui 34 nykyistä ja tulevaa taiteilija-johtajaa, joista suurin osa kokeneita ammattilaisia esittävän taiteen kentältä.
Seminaarissa (taiteen) johtamisesta kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä osalliseksi joistakin kurssilla käsitellyistä aiheista ja oivalluksista. Kolmeen teemalliseen osioon jaettu seminaari pidetään etänä Zoom-alustalla 3.-4.5.2021.
Seminaarin ohjelma
3.5.2021
klo 10.00 seminaarin avaus
10.10–13.00 Intohimo ja sen pimeä puoli.
10.10–10.55 Pauliina Salonius presentoi aiheesta unelmoinnin merkitys taiteellisessa työssä sekä taiteelliset manifestit.
11.00–11.45 Nina Rinkinen presentoi aiheesta teatterinjohtajan jaksaminen ja teatterin perustajan asema muuttavassa organisaatiossa.
Klo 12–13.00 Pienryhmätyöskentelyä ja loppuyhteenveto
3.5 klo 17.00–20.00 Etiikka
Klo 17.00 Maruska Verona, rekrytointiprosessin tarkastelu
Klo 18.00 Henni Kiri, häirintätilanteeseen puuttuminen suuressa laitosteatterissa
Klo 19.00 Reetta Aarre-Ahtio, ikääntyvän tanssijan asema työmarkkinoilla
4.5. Uudet taidot klo 10–13.10
TI 4.5 klo 10–10.30 Anu Hälvä, alustus johtamisen uusiin taitoihin
klo 10.30–11.15 Tatu Tyni, Digitalisaation huikeat mahdollisuudet esittävässä taiteessa - sekä taiteellisesti että taloudellisesti
klo 11.30–12.15 Jere Pensikkala, tuotantopäällikkö Suomen kansallisooppera ja -baletti,
Suomen kansallisoopperan ja –baletin tuotantomallin kehittäminen LEAN-toimintafilosofiaa hyödyntäen. Mikä muuttuu ja miten toimintaa tulee muuttuvassa ympäristössä johtaa?
klo 12.15–13.00 Anna Lipponen, Unelmana kansainvälisyys
Lisätietoja seminaarista
Johtamisen murros: etiikka, intohimo ja uudet taidot -seminaarin sivu
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen seminaariin alkaa 6.4.2021 klo 9.00 ja loppuu 26.4.2021 klo 16.00. Ilmoittautuminen Johtamisen murros -seminaariin Lyyti-lomakkeella.