Cupore: Tutkimus kokosi yhteen tietoa ulkomaalaistaustaisista taiteilijoista Suomessa

Ulkomaalaistaustaisia taiteilijoita koskevaa tietoa on saatavilla eri tietolähteissä, mutta lähteiden keskinäinen erilaisuus hankaloittaa kokonaiskuvan muodostamista. Kulttuuripolitiikan tietolähteet ja aineistot tunnistavat ylipäänsä heikosti väestön moninaisuuden, todetaan Cuporen tuoreessa raportissa.
Olemassa olevien lähteiden perusteella ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden määrä Suomessa vaihtelee 700:n ja 4000:n välillä. Taiteilijana Suomessa -rekisteritutkimuksesta ilmenee, että ulkomaalaistaustaiset taiteilijat (runsaat 700 henkilöä) ovat korkeasti koulutettuja ja he ovat keskittyneet Uudenmaan alueelle ja erityisesti Helsinkiin vieläkin vahvemmin kuin taiteilijakunta keskimäärin. Vaikka apurahansaajien osuus oli ulkomaalaistaustaisten keskuudessa selkeästi korkeampi kuin suomalaistaustaisilla, käytettävissä olevat nettotulot jäivät heillä mediaaniltaan paljon matalammiksi.
Raportin perusteella kulttuuripolitiikan tietopohja tunnistaa heikosti moninaisuuden. Myös tutkimuksessa käytetyt käsitteet voivat olla problemaattisia ja niiden taustoja ja seurauksia on syytä pohtia tarkoin.
”Väestön moninaistumisen tulisi näkyä vähemmistötaustan sisällyttämisenä tutkimusasetelmiin ja tutkimusnäkökulmien laajentamisena”, erikoistutkija Sari Karttunen toteaa.