
Julkaisu: Mikä meitä yhdistää – Aistit ja saavutettavuus taide- ja kulttuuritoiminnassa
Mikä meitä yhdistää – Aistit ja saavutettavuus taide- ja kulttuuritoiminnassa -julkaisu tukee saavutettavuustyötä tuomalla esiin aitoja puheenvuoroja ja konkreettisia esimerkkejä taide- ja kulttuuritoiminnan parista. Julkaisu ei ole varsinainen opas, mutta se voi opastaa havainnoimaan maailmaa ja omaa toimintaa uudella tavalla.
Artikkeleita yhdistävä näkökulma on ihmisen aistit. Niiden toimivuus, ulottuvuudet ja rajoitteet ovat olennaisia, kun arvioidaan taide- ja kulttuuritoiminnan saavutettavuutta. Kirjoittajat kertovat omista kokemuksistaan ohjaajina ja kokemusasiantuntijoina. Julkaisu onkin koottu ensisijaisesti taide- ja kulttuuritoiminnan parissa eri ikäisten ihmisten kanssa toimiville ohjaajille ja opettajille. Koska saavutettavuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus ovat koko yhteiskunnan läpäiseviä aiheita, löytyy artikkeleista keskustelunavauksia ja pohdittavaa kaikille ihmisten parissa toimiville lukijoille ja kaikkeen toimintaan.
Kunkin artikkelin yhteyteen on laadittu 2–3 pohdinta- ja oppimistehtävää, jotka voi tehdä yksin tai oman toimintaryhmän kanssa. Osa tehtävistä soveltuu myös opettajien ja ohjaajien oman ohjaajuuden kehittämiseen ja tarkasteluun.
Julkaisu on tuotettu osana kansainvälistä Erasmus+-hanketta Education as a Constructor of Social and Cultural Sustainability for the 21st century / Sus21 (2020–2023)
Opintokeskus Kansalaisfoorumi, 2023
Julkaisu on maksuton. Se on julkaistu suomeksi PDF-muodossa ja äänikirjana, sekä englanniksi PDF-muodossa.
Voit ladata sen suomeksi tai englanniksi alta PDF-muodossa:
Mikä meitä yhdistää – Aistit ja saavutettavuus taide- ja kulttuuritoiminnassa (PDF) (ei välttämättä saavutettava)
What Makes Us the Same – Senses and Accessibility in Art and Cultural Activities (PDF) (ei välttämättä saavutettava)
Lisäksi julkaisun kaikki versiot, myös ääniversio ovat saatavissa täältä:
Mikä meitä yhdistää (siirryt sivustolle kansalaisfoorumi.fi)