
Kaikkien Kesäfestari 7.6., Oulu
Kesän iloisin ilmaistapahtuma Kaikkien Kesäfestari toteutetaan jälleen Oulun Kuusisaaressa keskiviikkona 7. kesäkuuta. Päihteetön koko perheen festari tarjoilee musiikillista ohjelmaa ja erilaisia esittely-, toiminta- ja ruokapisteitä yhdenvertaisuuteen ja esteettömyyteen panostaen.
Pääesiintyjä tänä vuonna on pop- ja dance-yhtye Portion Boys. Lisäksi festarilla esiintyvät Nuorten Ystävät ry:n Pönkän Pumppu, Liikkuva Laulureppu ja The Southgates.
Kaikkien kesäfestarin tapahtuma-alueena toimii Kuusisaaren tapahtumapuisto (Raatintie 7). Kuusisaaren alueella on käynnissä peruskorjaus ja se vaikuttaa jonkin verran myös tapahtuman järjestelyihin. Pyrimme siihen, että korjauksesta aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tapahtuman kävijöille.
Saavutettavuus
Tapahtumassa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja esteettömyyteen. Induktiosilmukka-alue on sijoitettu mikseriteltan viereen. Alue on merkitty induktiosilmukka-kyltillä. Lavan läheisyyteen on tehty erillinen alue pyörätuolin käyttäjiä varten. Tapahtuman juonnot tulkataan viittomakielelle. Lisäksi viittomakielen tulkkeja on käytettävissä myös tapahtuma-alueella. Kommunikoinnin tueksi voi tulostaa tilannetaulun: Tilannetaulu 2023 (pdf). Kuusisaaren tapahtuma-alueen keskellä on nurmikenttä ja sitä kiertää kivituhkalla päällystetty kulkureitti. Ruokakojut, esittely- ja toimintapisteet pyritään sijoittamaan kulkureitin varrelle, mutta osa pisteistä on nurmikentällä. Esiintymislavan alueella on kivituhkakenttä. Alueella on kaksi inva-wc:tä. Tapahtumassa on useita yleisavustajia, jotka avustavat tapahtumaan osallistujia tarvittaessa.
Tapahtuman verkkosivuilla on julkaistu tapahtuman turvallisemman tilan periaatteet.
Järjestäjät
Kaikkien Kesäfestarin järjestävät yhteistyössä Oulun nuorisopalvelut, Caritas-Säätiö, Oulun kehitysvammaisten tuki ry, Nuorten Ystävät ja Ammattiopisto Luovi. Lisäksi mukana ovat OYS kehitysvammahuolto, Kuurojen Liitto ry, Suomen kuurosokeat ry ja Kuuloliitto ry.
Vuonna 2019 Kaikkien Kesäfestari nimettiin vuoden vammaisystävälliseksi tapahtumaksi.
Lisätietoja
Lisätietoja tapahtuman ohjelmasta, saavutettavuudesta ja turvallisemman tilan periaatteista: Kaikkien Kesäfestari (siirryt Oulun kaupungin sivuille)