Kulttuuri on vähemmistön salainen ase

Vammaisjärjestö Kynnys ry on perustettu 40 vuotta sitten. Viime lauantain juhlatunnelmissa kyselin Kynnys ry:n keulahahmoilta eli Amu Urhoselta ja Kalle Könkkölältä kulttuurin merkityksestä vammaisliikkeelle.

Amu Urhonen ja Kalle Könkkölä ottavat vastaan onnitteluja Kynnys ry:n 40-vuotisjuhlassa

Könkkölän näkemyksen mukaan vammaispoliittisessa työssä on kolme peruspilaria, joista yksi on kulttuuri. Ne kaksi muuta ovat itsenäinen elämä ja ihmisoikeudet.

Vammaisvähemmistö koki Suomessa 90-luvulla herätyksen muiden vähemmistöjen vanavedessä. Silloin alettiin haluta vapautta. Taiteen ei tarvinnutkaan olla kuntouttavaa puuhastelua vaan väkevää ilmaisua. Taiteen kielellä kerrottuna moni asia voi saada yleisinhimillisen merkityksen. Päämääriin saattoi pyrkiä epäsovinnaisin keinoin ja myös vammaisilla oli sanottavaa.

Puheenjohtaja Amu Urhonen kokee, että Kynnys ry:n radikaalius erottaa sitä muista toimijoista. Itse olen nähnyt kuinka Kynnys ry:n perustaja ja monivuotinen toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä on tehnyt performanssitaidetta Kosovon sotaan liittyvän valokuvanäyttelyn edessä Esplanadilla. Ja kauniisti viskonut verta jalkakäytävälle: sota vammauttaa ja sodan jaloissa kärsivät vammaiset ihmiset.

Urhonen kuitenkin nostaa esille tänäänkin ne sanat, jotka olemme tottuneet liittämään yhdenvertaisuuden vaatimuksiin. Esteettömyys ja saavutettavuus, niitä tarvitaan. Vammaisissa ihmisissä ei ole runsain joukoin taiteen ammattilaisia. Tähän liittyy vammaisaktivistina profiloituneen taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen kirjoitus. Hän toteaa vammaisten lasten usein syrjäytyvän jo varhaisessa taideopetuksessa.

Kynnys ry:n 40-vuotisjuhlassa taiteen ja kulttuurin rooli vähemmistön bileissä ja vaikuttamisen välineenä ei jäänyt epäselväksi. Elokuvafestari KynnysKINO Kiasmassa oli osa juhlallisuuksia. Vammaiselokuvafestivaali on 90-luvulta asti nostanut esille teemoja ihmisyyden täydellisyydestä ja epätäydellisyydestä elokuvan keinoin. Tekijöiksi pääseminen, vammaisten ihmisten mahdollisuus toimia itse elokuva-alalla on yksi KynnysKINOn tavoite.

Kynnys-juhlallisuuksissa palkittiin taiteen ammattilainen Pekka Heikkinen. Hän on näyttelijänurallaan tullut vaiheeseen, jossa kissa nostetaan pöydälle. Pärjäämisen pakko, häpeä ja muut vammautumiseen liittyvät teemat ovat tänä vuonna räjähdelleet hänen monologissaan Näillä mennään. Heikkinen kertoo, että viiden tuhannen euron Vimma-palkinnolle on käyttöä seuraavan osan työstämisessä - kunhan työkiireiltään ehtii.

Näyttelijä Pekka Heikkinen kiittää saamastaan Vimma-palkinnosta

Matkalla töiden saamiseen taiteen alalla eivät myöskään enää ole sellaiset kehitysvammaiset tekijät kuin Pentti Kurikan nimipäivät -bändin muusikot tai Jari Nordström. Nordströmin toimittajan ääntä olen viime aikoina kuullut mediassa. Nyt hän vetää Basso-radiossa ohjelmasarjaa Helsingin metroasemista.

Yhdenvertaisuuden lisääntymiseen päästään win-win-asetelmilla. Marginaalista tuleva on taiteessa kiinnostavaa, ammattilaisuuteen ja/tai ammattimaisuuteen yltäneet vammaiset tekijät vahvistavat kuvaa osaajista, ruohonjuurelta asti tulevaa piinkovaa asiantuntijuutta päästään hyödyntämään taidehallinnossa ja niin edelleen. Esimerkiksi taidetoimikunnissa tulisi olla mukana vammaisia taiteilijoita.

Teksti ja kuvat Sari Salovaara