Kulttuuria kaikilta kaikkien kanssa kaikille!
P��tin tehd� debyyttini Kulttuuria kaikille! -blogiin vappupuheen hengess� kirjoitetulla tekstill�, vaikka valpuri onkin jo kadonnut heliumpallona taivaalle.
Kukaan ei lue blogeja kuitenkaan vappup�iv�n�, vaan humppaa, juo skumppaa ja osallistuu vappumarssiin. Niinp� enemm�n tai v�hemm�n poleemiset kirjoitukset tietokoneen ruudulla lienee suosiollista ajoittaa viel� saman vappumoodin vanaveteen laitettavaksi.
Kulttuuria kaikille! on kyll� eritt�in t�rke� hanke. Koskaan ei voi liikaa korostaa kulttuurin saavutettavuutta jokaiselle. Haluaisin kuitenkin my�s hiukan laajentaa kulmaa ja kysy�, miksi pit�yty� vain kulttuurin tarjoamiseen kaikille, kun voisi luoda my�s kulttuurin tekemisen mahdollisuuksia siten, ett� se luonnistuisi kaikilta halukkailta? Miksi rajoittua vain taiteesta nauttivan objektin tilanteeseen, kun voisi mietti� my�s kulttuurin tekijyyden asemaa?
Tarkoitan t�ss� kulttuurin tuottamisen koko kirjoa siten, ett� siihen kuuluu niin py�r�tuoli-breakdancen opettaminen, klassinen tuubansoitto kuin my�s vaikkapa italialaisen viittomakielen alkeiskurssi.
Jos taas puhutaan korkeakulttuuriin perehdytt�misest�, olisin kiinnostunut tiet�m��n mink�laisia edellytyksi� taidealan korkeakouluille ja ammattikorkeakouluille on annettu koulutuksen tarjoamiseen eri tavoin vammaisille ihmisille niin, ett� heist� voi kehkeyty� arvostettuja kulttuurin subjekteja?
Esimerkiksi Kuvataideakatemiassa on tila-aikataiteen linja, jonka yhten� suuntautumisvaihtoehtona kolmesta on paikka- ja tilannesidonnaiset taiteet. Koulun oman kuvauksen mukaan "opiskelijoita kannustetaan kehitt�m��n omaa yksil�llist� l�hestymistapaansa ja kokeilemaan eri ilmaisuv�lineit�. N�it� v�lineit� ovat esimerkiksi ��ni, video- ja elokuva, valokuva, performanssi, installaatiot ja elektroninen taide". Voisiko syntym�sokea henkil� p��st� koulun opiskelijaksi ja ottaa omaksi yksil�lliseksi l�hestymistavakseen elektroniseen musiikkiin perustuvat performatiiviset installaatiot?
Olen itse hakenut kahteen otteeseen Teatterikorkeakouluun. Ensimm�isell� kerralla tanssin ja toisella n�yttelij�nty�n koulutusohjelmaan. Olin p��sykokeissa omasta mielest�ni kehno ja minusta varmaan paistoi l�pi, etten ollut ihan tosissani pyrkim�ss�, joten en ansainnutkaan p��sy� ensimm�ist� kierrosta pidemm�lle. Halusin kokeilla portinvartijana toimivan raadin arvostelukriteereit�.
Olen kuitenkin j�lkeenp�in lukenut, ett� n�yttelij�ksi pyrkiv�lt� vaaditaan t�ydellist� fyysist� suoriutumiskyky�, eli jos et pysty punnertamaan, sinusta ei muka voi tulla hyv�� n�yttelij��? Joten en olisi edes voinut p��st� sis��n?
Vapautukaa teatterikorkeakoululaiset jo vihdoin j�lkiturkkalaisista vankiloistanne!
T�m� problematiikka liittyy my�s siihen, ett� silloin harvoin kun vammaiset ovat teatterilavalla tai valkokankaalla he esitt�v�t l�hes poikkeuksetta vain itse��n, eli vammaisen roolia, jonka olemassaolo k�sikirjoituksessa perustuu vain tuohon yhteen ominaisuuteen. Vammainen on harvoin kuin kuka tahansa mafiapomo, rakastajatar, renttu tai hammasl��k�ri. Ihmek�s tuo, kun tarjollakin on vain n�ttelij�ty�h�n kouluttamattomia maallikoita.
Toisaalta vammaiset eiv�t ole ainoa ryhm�, joiden taiteellista ty�t� tulkitaan yhteiskunnallisen stigman kautta. Musta amerikkalaisohjaaja Spike Lee voisi tehd� elokuvan vaikka perhoskalastuksesta ja silti joku kriitikko n�kisi siin� v�hint��n symbolisella tasolla afro-amerikkalaisen yhteiskunnallisen todellisuuden reflektointia.
T�ss� oli ensiblogaukseni. Perjantaina 4.5. olen menossa aktivistikaverini kanssa "Yhdenvertaisuuden tila liikunnan harrastus- ja seuratoiminnassa" -miniseminaariin. Kirjoitan siit� ensi kerralla.
Nikolai
