Ohita navigaatio

Toimiston taiteilijat äänessä 4.1.2017

Haastattelussa Pia Rantapihla: Värien käytöllä voi haastaa sukupuolinormeja

Pia Rantapihla on kuvittaja ja AD, jolla on työhuone Kulttuuria kaikille -palvelun toimistolla. Hän opiskeli Taiteen maisteriksi Napolissa, Italiassa pääaineina taidemaalaus ja kuvanveisto.

Pia Rantapihlan valokuva

Kuva: Lili Saarikivi

Kerro itsestäsi kuvittajana

Olen päätoimisesti tuotanto-AD eli teen nettisivustojen visuaalista suunnittelua, printtituotteita ja kaikkea siltä väliltä. Lastenkirjojen kuvitus on kuitenkin aina ollut lähellä sydäntäni. Olen kuvittanut jonkun verran aikaisemmin, mutta nyt on työn alla ensimmäinen isompi projekti, eli kirjan kuvittaminen.
 

Miten kuvittamisessasi näkyy moninaisuus?

Väreissä ja hahmoissa.

Miten haastat kuvittamisellasi normeja, esimerkiksi sukupuolinormeja?

Esimerkiksi värienkäytön kautta.

Haastattelija: Lili Saarikivi

Kuvituskuva jossa kissa ja koira puun juurella
Pia Rantapihlan kuvitusta.

 
 
Siirry sivun alkuun
  • jaa: Facebook
  • jaa: Twitter
  • jaa: Linkedin