Outi Korhonen: Vähemmistökieliset kirjallisuudet – eroavatko kirjailijoiden ja lukijoiden oikeudet?

Katarina Taikon. Kuva: Björn Langhammer, triart.se

Katarina Taikon (1932-1995) puolusti romanien oikeuksia ja kirjoitti lapsille ja aikuisille kirjoja, jotka toivat ruotsinkieliseen kirjallisuuteen uusia näkökulmia romanien kokemuksista Ruotsissa. Nykyään Ruotsin taidehallinnon, Kulturrådetin, kohdennettu tuki vähemmistökielillä kirjoitetulle kirjallisuudelle on saanut myös romanikielisen kirjallisuuden nousemaan Ruotsissa.
Eri Pohjoismaiden julkinen tuki vähemmistökielillä kirjoitetulle kirjallisuudelle vaihtelee tuntuvasti. Miten yhdenvertaisuus olisi syytä käsittää vähemmistökielisen ja muun ei-valtakielisen kirjallisuuden kohdalla?

Katse kirjailijoiden yhdenvertaisiin oikeuksiin

Tavoiteltaessa yhdenvertaisia oikeuksia valtion taiteen tukijärjestelmässä pidetään usein tavoitetilana sitä, että apurahaa tai muuta tukea haettaessa kaikki kirjailijat tulisivat arvioiduiksi samanlaisilla kriteereillä ja heidän mahdollisuutensa tukeen olisivat yhdenvertaiset. Useimmissa Pohjoismaissa, myös Suomessa, valtion apurahoja voivat hakea myös ei-valtakieliset kirjailijat. Taidetoimikuntien hakukriteereissä kirjailijakunnan kielellinen moninaisuus on ainakin periaatteessa tai osassa tukimuotoja huomioitu. Jos tuesta päättävät henkilöt eivät osaa kirjailijan kirjoituskieltä, reilu arviointi vaatii ulkopuolisia arvioijia, joilla tarvittava kielitaito on.

Jos apurahan hakijoiden joukossa ei ole muita kuin valtakielisiä hakijoita, voi kysymys ei-valtakielisten kirjailijoiden tilanteesta tuntua tarpeettomalta. Monet monikielisyyteen liittyvät käytännön kysymykset odottavat kuitenkin vielä ratkaisuja esimerkiksi tiedotuksen osalta. Mitä kanavia pitkin tieto kulkee, jos ei-valtakieliset kirjailijat ovat kirjailijaliittojen ulkopuolella? Kuinka monella kielellä tuesta on mahdollista ja kohtuullista tiedottaa?

Toisaalta, jos ajattelemme asiaa kieliyhteisöjen kannalta, kysymys yhdenvertaisista oikeuksista saa erilaisia painotuksia.

Muuttuuko yhdenvertaisuus kieliyhteisöjen ja lukijoiden näkökulmasta?

Pohjoissaamenkielisiä kirjoja Turun kirjamessuilla 2015.
Kuva: Outi Salonlahti

Ruotsin taidehallinto, Kulturrådet, jakaa kohdennettua tukea virallisilla vähemmistökielillä kirjoitetulle kirjallisuudelle. Nämä maassa useiden sukupolvien ajan puhutut alueelliset ja vähemmistökielet ovat vain pieni osa kaikista ei-valtakielistä. Niiden asemasta on säädetty alueellisia tai vähemmistökieliä koskevassa eurooppalaisessa peruskirjassa. Kunkin maan kohdalla peruskirja koskee eri kieliä. Ruotsissa alueelliset ja vähemmistökielet ovat luulajansaame, pohjoissaame, eteläsaame, suomi, meänkieli, romani ja jiddiš ja Suomessa pohjoissaame, kolttasaame, inarinsaame, fennoromani, venäjä, karjala, tataari ja jiddiš.

Viimeisten vuosikymmenien kuluessa maahan saapuneiden siirtolaisten puhumat kielet, esimerkiksi arabia, somali, viro, espanja, kurdi ja sadat muut kielet, jäävät tämän erityissuojelun ulkopuolelle kaikissa Pohjoismaissa. Toisaalta suojelun toteutuminen on virallistenkin vähemmistökielten kohdalla harvoin peruskirjan tavoitteiden mukaista.

Kohdennettu tuki vähemmistökieliselle kirjallisuudelle keskittyy kieliyhteisöihin. Kirjallisuutta ajatellaan välttämättömänä työkaluna kielen ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Tuki antaa vähemmistökieliselle kirjallisuudelle mahdollisuuden rakentua ja olla olemassa. Tällöin yhdenvertaisia oikeuksia ajatellaan lukijoiden ja uhanalaisten kieliyhteisöjen näkökulmasta ja tukimuodoissa huomioidaan pienen kieliryhmän erityistarpeet ja haasteet. Kirjallisuutta tuetaan myös käännösten kautta.

Kirjallisuus käyttää välineenään kieltä, joka on yhteisön kollektiivisesti rakentamien ilmaisujen ainutlaatuinen työkalupakki. Samalla kirjallisuus uudistaa kieltä sekä rikastaa, herkentää ja tarkentaa sen ilmaisuvoimaa.

Jokaisen lapsen olisi hyvä voida kuunnella ja lukea kirjallisuutta äidinkielellään. Saman voi laajentaa koskemaan myös aikuisia. Pohjoismaiden tämänhetkistä kielellistä moninaisuutta ajatellen tällainen tilanne on hyvin vaikea saavuttaa, mutta silti tavoittelemisen arvoinen.

Kirjallisuuden itseisarvo vai välinearvo?

Mutta jos kirjallisuutta ajatellaan välineenä kielen ja kieliyhteisöjen kehittämiseen ja ylläpitämiseen, perustuuko sen arviointi silloin välinearvoon sen sijaan, että kirjallisuus ymmärrettäisiin taiteenlajina, jolla on itseisarvo sellaisenaan?

Ruotsissa tämä kysymys on ratkaistu hyväksymällä kaksi rinnakkaista tarkastelu- ja toimintatapaa, jotka vastaavat eri tarpeisiin. Ruotsin taidetoimikunta (Kulturrådet) ohjaa osan kirjallisuustuista erilliselle kirjailijarahastolle (Sveriges Författarfond), joka jakaa kaikki yksittäisille kirjailijoille maksettavat apurahat. Sen työssä painotus on yksittäisten kirjailijoiden työn taiteellisessa laadussa. Myös kielet, joilla rahasto tiedottaa apurahoistaan heijastavat enemmän paikallisten kieliyhteisöjen kokoa kuin niiden historiallista läsnäoloa maassa. Tietoa apurahoista on saatavilla organisaation verkkosivuilta ruotsiksi, englanniksi, espanjaksi, persiaksi ja arabiaksi.

Onnistunut esimerkki kielikohtaisesta tuesta: romanikielinen kirjallisuus Ruotsissa

Ruotsissa saatavilla olevien romaninkielisten kirjojen kansia http://modersmal.skolverket.se/romani

Ruotsissa saatavilla olevien romaninkielisten kirjojen kansia. Koottu sivulta modersmal.skolverket.se/romani.

Näyttäisi siltä, että Ruotsin valinta tukea kohdennetusti sekä vähemmistökirjallisuuksia että yksittäisiä kirjailijoita on onnistunut. Esimerkiksi romanikielen kohdalla vähemmistökielten kirjallisuustuki on johtanut aktiiviseen julkaisutoimintaan. Romanikielistä kaunokirjallisuutta käytetään nyt myös äidinkielen opetuksessa romanikielisille lapsille.

Runsastuva kirjallinen perintö ja kohdennettu tuki luovat myös yksittäisille vähemmistökieliä puhuville taiteilijoille mahdollisuuksia valita kirjoituskielekseen oman kielensä, jonka rinnalla puhutut valtakielet tarjoavat laajempia lukijakuntia. Toisaalta vähemmistökielen kirjalliset pioneerit voivat yhtä hyvin olla kääntäjiä, jotka työskentelevät laajentaakseen kirjoitetun kielen ilmaisuvoimaa.

Osa kirjallisuuden ominaislaatua on sen kollektiivinen luonne. Nekin kirjailijat, jotka sopivat vanhaan kuvaan yksinäisestä, omaan luomistyöhönsä keskittyneestä taiteilijasta, käyttävät työkalunaan kieltä, joka on kollektiivinen, jatkuvasti muuntuva, menneiden ja nykyisten kielen käyttäjien luoma kommunikaation ja ilmaisujen välineistö.

Yhtäaikaiset tukijärjestelmät sekä yksittäisille kirjailijoille että kieliyhteisöille voivat tukea sekä lukijoita että kirjailijoita puolelta toiselle. Ilman rikasta kirjakieltä ei ole kirjallisuutta. Ilman kirjallisuutta ei ole rikasta kirjakieltä.

Teksti: Outi Korhonen 1.8.2016 / Kulttuuria kaikille -palvelu

Englanninkielinen versio tästä tekstistä: Non-dominant language literatures and equal opportunities; writers’ or readers’ needs?

Linkit:

• Ruotsin taidetoimikunta (Kulturrådet) vähemmistökielisestä kirjallisuudesta

• Ruotsin kirjailijarahasto: Sveriges Författarfond

• Romanikielisiä kirjoja Ruotsissa

• Romanikielisestä kirjallisuudesta (Minabibliotek)

• Romanikielinen kustantamo Ruotsissa (Romaniglinda)

• Katarina Taikonin kirjat (Minabibliotek)

• Eurooppalainen alueellisia ja vähemmistökieliä koskeva peruskirja Suomen Ulkoministeriön sivulla (sivulla on myös vähemmistökielien oikeuksien toteumista koskeva seurantaraportti)

• Raportti ei-valtakielisten kirjailijoiden asemasta eri Pohjoismaiden kirjallisuuden tuki-instituutioissa:
Wandering words
Comparisons of the Position of Non-dominant Language Writers in Nordic Organizations (Outi Korhonen & Rita Paqvalen 2016)