Sari Salovaara: Koskettava esitys Viimeinen kukka

Teatteria suomenruotsalaisella viittomakielellä

Salla Lähteenmäki on työryhmän kanssa käsikirjoittanut esityksen, jossa on ainutlaatuista viittomakielinen näytteleminen myös suomenruotsalaisella eli lähes katoamassa olevalla viittomakielellä. Esityksen aihe liittyy pienen vähemmistökielen ahdinkoon. Nuoren naisen elämänkäänteiden kautta avataan, mitä oman kielen katoaminen voi merkitä yksilötasolla.

Kovien kokemusten eteen joutunutta nuorta naista esittää viittomakielinen näyttelijä Silva Belghiti. Tavoitin hänet nähtyäni esityksen Espoon kulttuurikeskuksessa ja kysyin tunnelmia. Hän kertoi pystyvänsä hyvin samastumaan tilanteeseen, jossa kaikkein omin kieli, ja tässä näytelmässä myös päähenkilön omanarvontunto, on hukassa. Myös katsojan on helppo tunnistaa, miten tärkeää on voida tuntea kuuluvansa jonnekin ja johonkin ryhmään. Vaikka Belghiti ei itse ole suomenruotsalainen, hänen mielestään suomenruotsalaista viittomakieltä ja sen käyttäjiä ei saa unohtaa.

Oikeus omaan kieleen?

Luin Kuurojen Liiton verkkosivuilta, että suomenruotsalaiset kuurot ovat lukumääräisesti pieni joukko. He jakavat kuurojen kulttuurin suomalaista viittomakieltä käyttävän ryhmän kanssa, mutta he ovat myös suomenruotsalaisia. Suomenruotsalaisen kuulevan enemmistön kanssa he jakavat suomenruotsalaisen kulttuurin sekä toisen kielensä, ruotsin kielen. Vakava huononnus suomenruotsalaiselle viittomakielelle on ollut se, ettei koulutusta saa enää omalla kielellä.

Viittomakielisen teatteri Totin Den sista blomman -esitys on tärkeä kielipoliittinen kannanotto. Itse lämpenen taiteelle, joka tuo esille ja tekee näkyväksi marginaalin kokemuksia. Huikea kielipoliittinen teko on ollut myös pohjoismainen, Tukholman teatterikorkeakoulun toteuttama näyttelijäkoulutus viittomakielisille ihmisille.

Näyttelijäksi viittomakielisestä koulutuksesta

Suomalainen Silva Belghiti on valmistunut Tukholman teatterikorkeakoulun (Stockholms dramatiska högskola) uudesta viittomakielisestä näyttelijäkoulutuskokeilusta (2011-2014) viime vuonna. Hän piti 3-vuotista koulutusta käänteentekevänä mahdollisuutena kehittyä näyttelijäntyössä ja valmistua ammattiin. Belghiti toivoisi viittomakieliselle teatterille paljon myös kuulevaa yleisöä. Hänen mukaansa kaikille tekisi hyvää nähdä paitsi teatteria, myös erilaisuutta.

Kuulevana katsojana viittomakielisessä teatteriesityksessä

Näkemässäni esityksessä oli puhetulkkaus suomen kielelle, joten katsojan ei tarvinnut osata viittomakieltä. Viittomakieliset sen sijaan pääsivät nauttimaan teatterista kerrankin omalla kielellään. Kuulevasta ihmisestä esityksen hiljaisuus voi tuntua oudolta. Äänimaailmaan kuului vain taustalta tuleva dialogin käännös tulkkien välityksellä. Kun tapahtumat tempaavat mukaansa, ei kuuleva katsoja enää huomaa, että kommunikaatiossa on jotain poikkeuksellista. Esityksen alkuun olisin kyllä toivonut vähän lisää vauhtia ja rytminvaihdoksia.

Lisää yhteistyötä?

Toivottavasti jatkossa näemme viittomakielisen Teatteri Totin tekevän yhteistuotantoja muiden, valtavirtaan kuuluvien ammattiteattereiden kanssa. Ja toivoisin, että maamme keskeisillä näyttämöillä olisi esityksiä, joihin on käsikirjoitettu rooleja viittomakielisille sekä muille vähemmistöihin kuuluville näyttelijöille. Näyttelemisen ammattilaisia meiltä löytyy myös vähemmistöistä, vaikka esimerkiksi Belghitin tapauksessa varsinainen ammattikoulutus oli haettava Ruotsista.

Vielä pääsee katsomaan

Tämä tärkeä esitys, Den sista blomman, on mahdollista nähdä vielä usealla paikkakunnalla huhtikuun kuluessa. Kannattaa lähteä teatteriin.

Teksti Sari Salovaara / Kulttuuria kaikille -palvelu
Kuvat Teatteri Totti