Aura Linnapuomi: Kulttuurielämys on perusoikeus!
Kulttuurielämään osallistuminen on jokaisen ihmisen perusoikeus. Kaikilla tulisi olla vapaus ja mahdollisuus valita ja käyttää itseä kiinnostavaa tarjontaa. Vaikka kulttuuripalveluja rahoitetaan pääosin verovaroin, palvelut eivät ole kaikkien ulottuvilla. Kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia osallistua.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Kulttuuripassin pilotointihankkeen taustalla on ajatus siitä, että myös pienituloisilla tulisi olla taloudellisia mahdollisuuksia käyttää yhteisesti rahoitettujen kulttuurilaitosten, kuten teattereiden, orkestereiden ja museoiden palveluja. Tavoitteena on, että jokainen voisi käydä yksin tai yhdessä juuri siellä missä huvittaa ja milloin huvittaa - jos huvittaa.
Pienituloisuuden tuloraja on Tilastokeskuksen mukaan 13 990 euroa vuodessa eli 1170 euroa kuukaudessa. Vuonna 2012 pienituloisiin kuului 635 000 suomalaista. Tässä joukossa on monenlaisissa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, kuten minimieläkkeellä tai toimeentulotuella eläviä, matalapalkka-aloilla työskenteleviä, yksinhuoltajia, työttömiä sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. Pienituloisuuden takia moni joutuu tinkimään kulutuksestaan ja kulttuuripalvelujen käyttö voi jäädä hyvin vähäiseksi.
Kulttuuripassin tavoite on edistää vapautta valita käyttääkö kulttuuria vai ei, varallisuudesta riippumatta. Siksi hankkeessa etsitään mallia, jolla osallistumisen taloudellinen kynnys saataisiin ainakin pääsylipun osalta mahdollisimman pieneksi. Hinta ei tietenkään ole ainoa osallistumisen este, eikä maksuttomuus tai merkittävän matala hinta tarkoita, että osallistuminen olisi helppoa tai itsestään selvää.
Hinnan lisäksi esteitä osallistumiselle saattavat aiheuttaa esimerkiksi asenteet. Kulttuuritapahtumiin osallistuvilta saatetaan edelleen edellyttää fiinejä aatteita ja vaatteita. Vai edellytetäänkö? Miten syntyy laitosuskottava kulttuurin käyttäjä? Onko vaikkapa teatterin tai museon toivelistalla perinteinen jakkupukuun pukeutunut keski-ikäinen nainen? Jos ei ole, miksi moni kuitenkin edelleen olettaa niin. Voisiko ovelle laittaa ensi alkuun vaikkapa syrjinnästä vapaa alue -tarran kertomaan siitä, että jokainen saa yhtä hyvää palvelua?
Haluun osallistua, tai siihen, tuleeko kulttuuripalvelujen käyttäminen ylipäätään mieleen, vaikuttaa pääsymaksun lisäksi moni muukin asia. Kulttuuripassin pilotointihankkeen työpajoissa olemme miettineet yhdessä sosiaali- ja kulttuurialan toimijoiden kanssa esimerkiksi sitä, miten kulttuuritarjontaa ja osallistumisen mahdollisuuksia pitäisi esitellä sosiaalipuolen asiakkaille. Miten tukea osallistumista yksin, kaksin tai ryhmässä? Lisäksi pitäisi pohtia, löytyykö tarjontaa lähikadulta, vai täytyykö osallistuakseen mennä neljän seinän sisäpuolelle. Entä miten sosiaalialan asiakkaat, työntekijät ja taiteilijat voisivat kokea yhdessä luovuuden tuskaa ja iloa?
Kaikkien ei tietenkään tarvitse olla kiinnostuneita kulttuuripalveluiden käytöstä. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi jäädä pois siksi, että elää taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Se ei ole muutenkaan mitenkään helppoa.
Aura Linnapuomi, Kulttuuripassin pilotointihankkeen hankejohtaja / Kulttuuria kaikille -palvelu
Kirjoitus on julkaistu Museo-lehden numerossa 4/2014.
Museo-lehden 4/2014 verkkoversio
