Ohita navigaatio

Käyttäjän kokemus esiin

Kulttuuria kaikille -palvelu auttaa sinua suunnittelemaan kulttuuritoimintaa, josta mahdollisimman monet ihmiset voivat nauttia. Voimme tehdä saavutettavuuskartoituksen eli selvittää, miten saavutettavaa kulttuuritoiminta on. Lisäksi voimme kysyä yleisöltä, onko toiminta yleisön mielestä saavutettavaa. Kulttuuritoiminta voi olla millaista tahansa. Se voi olla museo, kirjasto, teatteri tai vaikka yksi erillinen tapahtuma.

Kartoitukset

Haluatko selvittää, onko tarjoamasi kulttuuritoiminta saavutettavaa? Järjestämme kartoituksia, jotka kertovat, miten saavutettavaa kulttuuritoiminta on. Kartoituksen avulla saat selville, mitä voit tehdä, että kulttuuritoimintasi on saavutettavampaa kuin ennen. Kartoituksessa arvioimme kulttuuritoiminnan saavutettavuutta esimerkiksi ohjeiden, rakennuslainsäädännön ja aikaisempien kokemusten avulla. Järjestäjät voivat itse päättää, millainen kartoitus kulttuuritoiminnasta tehdään.

Kartoituksia on erilaisia. Kulttuuria kaikille -palvelu voi tehdä kartoituksen esimerkiksi koko kulttuuritoiminnasta tai vain jostakin osasta toimintaa. Kartoituksessa tutkitaan esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Onko paikka, jossa kulttuuritoiminta järjestetään, esteetön? Voivatko kaikki liikkua siellä helposti?
  • Millaisia palveluita kulttuuritoiminta tarjoaa? Onko toiminnasta helppoa löytää tietoa?
  • Ovatko järjestäjät ottaneet huomioon esimerkiksi ihmiset, joiden äidinkieli ei ole suomi?
Kysy lisätietoja tai pyydä meiltä tarjousta siitä, kuinka paljon kartoitus maksaa. Lähetä sähköposti osoitteeseen rita.paqvalen (a) cultureforall.fi. Lisätietoja löydät Kulttuuria kaikille -palvelun yleiskielisillä sivuilta.


Esimerkkejä paikoista, joita Kulttuuria kaikille -palvelu on kartoittanut

Kulttuuria kaikille -palvelu on kartoittanut kulttuuritoiminnan saavutettavuutta monissa paikoissa, esimerkiksi museoissa eri puolilla Suomea. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi Kansallismuseo, Helsingin kaupungin taidemuseo, Lapin maakuntamuseo ja Salon taidemuseo.

Kannattaako kartoittaa?

Kulttuuritoiminnan järjestäjät ovat käyttäneet kartoitusta apuna, kun he ovat suunnitelleet toiminnan tulevaisuutta ja halunneet parantaa sen saavutettavuutta.

Kulttuuria kaikille -palvelu keräsi vuonna 2009 tietoa siitä, ovatko kulttuuritoiminnan järjestäjät olleet tyytyväisiä kartoitukseen ja onko siitä ollut heille hyötyä. Kulttuuritoiminnan järjestäjien kokemuksista voit lukea Kulttuuria kaikille -palvelun yleiskielisiltä sivuilta.

Yleisöpalautetta saavutettavuudesta

Kulttuuria kaikille -palvelu voi auttaa sinua selvittämään, miten saavutettavaa kulttuuritoimintasi on yleisön mielestä. Olemme kehittäneet yhdessä Museoviraston kanssa menetelmän, jonka avulla voimme helposti kerätä mielipiteitä ihmisiltä, jotka osallistuvat kulttuuritoimintaan. Kulttuuria kaikille -palvelu kerää ihmisten mielipiteet yhteen ja tekee niistä yhteenvedon, jonka toiminnan järjestäjät saavat. Ihmisten mielipiteet saavutettavuudesta auttavat sinua kehittämään kulttuuritoimintaasi.

Yleisön mielipiteiden keräämisestä voit lukea lisää Kulttuuria kaikille -palvelun yleiskielisiltä sivuilta.


Siirry sivun alkuun