Milla Lindh: Kulttuuri ja sen vammaiset tekijät

Taiteilija on ammattinimike, joka vaatii lisämäärittelyä. Taiteilija voi sotkeutua politiikkaan kirjoittamalla iskevän ja ajankohtaisen runon. Hän voi tehdä performanssin kuvaamaan pakolaisvirtoja tai maalata taulun omista sisäisistä näyistään. Taiteilija voi valmistua erilaisista keski- ja korkea-asteen oppilaitoksista tai kurssittaa itseään kansalaisopistojen opinnoilla tai lyhytkursseilla. Taiteella voi tienata leipänsä.

Kulttuuria kaikille -palvelu kutsui koolle ryhmän valokuvaajia, teatteri-ihmisiä, tanssijoita, kuvataiteilijoita, muusikkoja, kirjailijoita pohtimaan vammaiskulttuuria ja vammaisten taiteilijoiden tilannetta. Meistä 11 tuli opastettuina, pyörätuoleilla, ihan itsenäisesti tai viittomakielen tulkkeja tervehtien Kaapelitehtaalle. Induktiosilmukka toimi eikä kynnyksiin jääty kiinni. Oli helppo lähteä tilaisuuteen, jonka järjestäjien tietää huolehtivan esteettömyysratkaisut valmiiksi.

Onko yhdistyksellä väliä taiteilijalle?

Lämmiteltiin taiteilijayhdistyksillä. Riippuu aivan taiteenalasta, vamman laadusta ja paikkakunnasta kuinka aktiivisesti taiteilijayhdistyksiin liitytään. Onko vammaistaiteilija sitten vihdoin Taiteilija, kun hän liittyy tai hänet hyväksytään johonkin taiteilijaseuraan? Vammainen laskee ensin jäsenmaksun ja sen päälle kaikkien vammaisjärjestöjen jäsenmaksut ja alkaa punnitsemaan hyötyjä: voisi saada ainakin töitään yhdistyksen ryhmänäyttelyihin, yhdistys ehkä tiedottaa jäsentensä galleriatoiminnasta ja yhdistys saattaa antaa arvokkaita kontakteja. Hirveästi konditionaaleja. Sokea tutkii netistä, kuinka ruudunlukuohjelma selviää yhdistysten nettisivuista ja pystyykö jäsenhakemuksen täyttämään ilman avustajaa.

Taiteilijayhdistyksiin liittyminen edellyttää valmista ymmärrystä siitä, että se tuo lisäarvoa. Uskotaan, että apurahaa saa helpommin jos kuuluu yhdistykseen. Sitten ei ole enää pelkästään vammais- vaan ihan oikeasti taiteilija. Vai onko, vaatiiko yhdistys alan korkeakoulututkinnon tai listaa pidetyistä näyttelyistä?

Milla Lindh Kulttuuria kaikille -palvelun tiloissa 

Kun kerran osaa ja pystyy

Vammaisia ei vaivaa tittelinkipeys. Meitä vaivaa se, kelpaammeko ryhmään. Riittääkö henkinen vahvuus vammaisuuteen liittyvän kritiikin kuuntelemiseen vai saammeko kerrankin osaksemme rakentavaa kritiikkiä siitä, mitä teemme ja osaamme? Jos vammainen nuori on saanut valintakokeiden jälkeen opiskelupaikan taideoppilaitoksesta ja hakee opintotukea Kelasta, saattaa Kelan vakuutuslääkäri arvioida, ettei henkilö pysty noiden vammojensa kanssa toimimaan alalla ja opintotuki evätään. Jaksaako sen jälkeen perätä oikeuksiaan kouluttaa itseään valitsemallaan alalla? Ärsyyntyykö liikaa siitä, ettei Kelassa tiedetä, että tämän ja tuon apuvälineen ja henkilökohtaisen avustajan kanssa minä pystyn todellakin opiskelemaan? Pystyn työskentelemäänkin! Pystyn tuomaan lisäarvoa tämän maan kulttuurikenttään!

Ajatellaan tanssijaa, joka liikkuu näyttämöllä sulavasti ja äänettömästi. Hänen kätensä liikuttavat harsoja musiikin tahtiin ja koko olemuksensa on keskittynyt koreografiaan, hän on teos tai osa siitä. Hän on pieni nainen suuressa pyörätuolissa ja hänellä on ymmärrys sekä siitä, millaisia liikeratoja omin jaloin liikkuvat ihmiset pystyvät saamaan aikaan ja toisaalta siitä, miten pyörätuolista käsin voi olla teoksen olennainen osa. Hän on koreografi, ohjaaja ja tanssija. Onko hän koskaan opiskellut tai onko hän koskaan päässyt opiskelemaan? Onko sillä oikeasti merkitystä yhteiskunnassa, jonka täytyy perustua siihen, että ihmisillä on tasa-arvoinen oikeus osallistua ja pärjätä…

Kaikki alkaa alusta eli lapsuudesta

Vammainen lapsi haluaa osallistua ja hän saattaa jo varhain osoittaa selkeitä taiteellisia taipumuksia. Vanhempien etsiessä lapselleen harrastusmahdollisuuksia ja selvitellessä peruskouluun integroidun lapsen tai nuoren tukitoimia, törmätään monenlaisiin ennakkoluuloihin, ylimääräisiin kustannuksiin, kuljetuspalvelun riittämiseen, jopa pelkoon. Vammaisjärjestöjen kautta on tarjolla monenlaista leiriä ja sopeutumisvalmennusta, kuntoutusta ja kursseja esteettömissä olosuhteissa. Vammainen saattaa olla ainoa erilainen omassa koululuokassaan tai harrastusryhmässään ja järjestöjen kautta saa hyvässä lykyssä vertaistukea. Lapsen ja nuoren identiteetti kehittyy sosiaalisessa kanssakäymisessä, hyväksytyksi tulemisen kokemusten kautta. Myös roolimallit ja esikuvat ovat tärkeitä: henkilöt, joihin voi samaistua, tuntea yhteenkuuluvuutta.  Vammaisille on näitä tarjolla paljon vähemmän. Tarvitsemme lisää vammaisten itse ohjaamaa toimintaa, vammaisia kouluttajia, noita käveleviä selviytymistarinoita siitä, että tässä byrokratiayhteiskunnassa voi saada tarvitsemansa apuvälineet ja tukitoimet sekä nimeä niin, ettei se vamma ole enää henkilön ainoa määrittävä tekijä.

Nuoruus yhtä performanssia

Nuori taiteilija tarvitsee apua vaihtoehtojen selvittämiseen. Meillä voi olla yhteiskunta, jossa nuorten ei tarvitse ensin miettiä koulutuksen tai työpaikan esteettömyysnäkökohtia vaan ne ovat itsestäänselvyyksiä. Vammaiselle nuorelle on isompi hyppy tuntemattomaan, kun hän lähtee kotoa uudelle paikkakunnalle opiskelemaan ja upeaa olisikin jos vammaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet ja rahoitus olisivat sellaiset, että asiantuntevaa aluesihteerityötä voitaisiin tarjota heti. Vammainen saattaa kokea tekevänsä arkipäivän teatteria ensin kotinsa pihalla, kun hän nousee taksiin ja taas oppilaitoksen ovella kun hänet autetaan sieltä pois ja avustaja tai tulkki tulee häntä vastaan. Sovitaan pelisäännöistä taas kerran vaihtuneen avustajan kanssa tai asetellaan tulkkia oikeaan paikkaan luentosalissa että tulkin asiakas näkee hänet… Parhaassa tapauksessa vammainen nuori osaa nauraa itselleen ja ottaa ilon irti opiskelusta, huonossa tapauksessa häntä hävettää. Jälleen kerran korostuu viiteryhmä, johon vammainen saa peilata itseään ja johon kuulua.

Keskustelua ja terävää kommentointia taiteilijana toimimisesta

Taiteilijuuden mutkainen tie

Joskus vammainen etsii itseään vielä aikuisenakin. Hän on saattanut hakeutua tai joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle ja pelkää eläkkeen menettämisen pelossa aloittaa opiskelua tai ottaa vastaan työtä. Apurahakin saattaa katkaista eläkkeen. Jotkut meistä ovat kouluttautuneet aikoinaan alalle, jolla ei vaikkapa sokeutumisen takia enää pysty toimimaan. Uudelleenkoulutus olisi mielessä mutta riittääkö siihen rahaa? Pitäisi perhe ruokkia ja ostaa sisäkorvaistutteisiin uudet akut… On tullut kurssitettua itseään vammaisjärjestön ilmaisessa taideryhmässä, kansalaisopistossa ja leireillä ja oman taiteilijuuden löytyminen on itselle selviö, mutta taidemaailmassa vaikuttavat samat valtarakenteet kuin muuallakin yhteiskunnassa. Tuntuu kuin taloudellista riskinottoa edellyttävä opiskelijaksi tai taiteilijaksi heittäytyminen olisi vain valkoisten keski-ikäisten hyvintoimeentulevien miesten oikeus. Mutta onko heillä luovuutta ja monipuolista annettavaa?

Lähettämistä ja vastaanottamista: ei se paketti vaan sen sisältö

Vammaiset eivät koskaan katoa, me olemme aina mukana jokapäiväisessä elämässä. Meidän on mahdollistettava paitsi itsellemme, jatkuvasti myös muille vammaisille edellytyksiä ja tilaisuuksia: meidän näyttelymme ja esityksemme ovat yritys kommunikoida sen nopealiikkeisen ja hektisen ”terveen” ympäristön kanssa, jossa mekin elämme. Kommunikaatio on lähettämistä ja vastaanottamista eikä se riipu kielestä tai siitä, että viesti olisi tietyssä paketissa.

Lopuksi keskustelijoihin liittyvistä taustaorganisaatioista ja tapahtumista vierailun arvoisia linkkejä:

Tanssitaiteen ja tanssin kentän oma verkkolehti. Päätoimittaja Maija Karhunen.http://liikekieli.com/

8.-12.6. Kaapelitehtaalla Helsingissä Cross Over -festivaali, tervetuloa! http://www.eucreafinland.org/crossover/

Integroidun Tanssin ja Teatterin Päivät Turussa 26.-28.8. Tietoa tulossa osoitteeseen: http://www.ittp.eu/.

3.12. DiDA, taidetapahtuma kansainvälisenä vammaisten päivänä Helsingissä.

Monologikurssilaisten Likainen tusina -esityksiä kiiteltiin arvosteluissa. Kurssiopettaja Pekka Heikkinen. Ésitykset olivat Tampereella ja Kansallisteatterin Lavaklubilla. https://www.facebook.com/events/1065493480183145/?active_tab=highlights

ETKU, Esteetön Taide ja Kulttuuri ry järjestää tänä vuonna ACCAC 2017 Warm up -karnevaalin 12.8.2016 http://www.accac-international.com/accac-2017-warm-up-carnival/

Kuurosokeiden nettigalleria: http://kuurosokeat.fi/galleria/index.php

Taiteen edistämiskeskus www.taike.fi

ArtsEqual, iso kolmivuotinen tutkimushanke, www.artsequal.fi.

Kulttuuria kaikille -palvelu järjestää Kulttuurin yhdenvertaisuus -foorumin alaotsikolla Saavutettavuus 3.0 marraskuussa 2.-4.11.2016, www.kulttuuriakaikille.fi/kulttuurinyhdenvertaisuus-foorumi.

Kirjoittaja Milla Lindh https://sites.google.com/site/millaosaa/home

Kuvat Kulttuuria kaikille -palvelu